Tauon jälkeen

Tags

, , ,

Eipä ole pitkään aikaan näppis laulanut täällä, mutta nyt ehkä on taas enemmän kiinnostusta kirjoitella!

Mitäs kaikkea on tapahtunut? Oon saanut töitä! Ihan kuukausipalkalla! Työsuhde on vähän enempi sellainen kuukausi-kerrallaan-ratkaisu, mutta tääkin on jo merkittävä parannus entiseen. Pystyin maksamaan vuokran ilman mitään rahansiirtokikkailuja tilien välillä. Ja oon ostanut vähän työvaatteita, eikä tili ole kuralla.

Kiireistä on ollut, mutta oon silti yleensä työaamuisin innoissani, kun pääsen toimiston parkkipaikalle ja hengittelen sitä havupuun tuoksuista ilmaa. Ja työkaverit on ihania. Omien kotitöiden teko on jäänyt vähän vähemmälle, mikä on varmaan tervettäkin. Ruokien kanssa tosin pitää vähän opetella, kun nykyään kahvimaidot jää pilantumaan ja muutenkin täytyy kikkailla, että on lounaaksi mukaan otettavaa. Paljon on kyllä mennyt valmisruokiakin, kun kaikkeen ei riitä aina korttipakan kortit. Silti sanoisin, että henkinen jaksaminen on paremmalla tolalla kuin tammikuussa, reippaasti. Nahkakin on vähän parkkiintunut jo asiakaskohtaamisten suhteen.

Muutaman kerran olen heräillyt yöllä panikoimaan jotain työhommaa, mutta onneksi muuten oon mielestäni saanut aika hyvin ajatukset pois töistä vapaa-ajalla. Sekin ihme ja ihanuus tässä on, että nämä kaksi ovat erillään. Joihinkin työjuttuihin voi joutua reagoimaan vapaa-ajalla, mutta muuten voi pitää työajan erillään.

Oon lukenut vähemmän kuin yleensä, mutta siihenkin tuntuu viimein heräilevän taas haluja. Sain jopa yhden kirjan parissa kuukaudessa läpi. 😀 Olispa jotain kivaa, hyvin kirjoitettua kesäromantiikkaa, jossa olisi sopivasti särmää ja kihelmöintiä. Ihan noin kirjallisesti puhuen, vaikka eipä tuo tosielämässäkään olisi kauhean ikävää. Toisaalta tuntuu, ettei sinänsä mikään kiire tai pakkomielle tässä asian suhteen ole.

Ostin viimein ihan ikioman miekan! Woooo! Nyt vaan pitäisi keksiä sille joku kuvaava nimi, koska mikä ilo on omistaa miekka, jota ei aio edes nimetä?

Advertisements

Pre-vappu

Tags

, ,

En muistanut tehdä perinteistä synttäripostausta! Tai ehkä jopa muistin, mutta en ehtinyt. Juhlin kyllä varsin hillitysti, sillä viikonloppuun mahtui monta asiaa, eikä kiinnostanut olla krapulahirviö.

Pesetin eilen auton ja tänä aamuna kävin vaihdattamassa renkaat. Kova meininki. Nyt bloggaan töissä. En tosin merkkaa tätä työajaksi, huoli pois. Kukaan ei näemmä ole nyt sähköpostien äärellä. Turhauttaa, kun olisi aika paljon tehtävää, mutta sitten en pääse muutamissa jutuissa eteenpäin ennen kuin kuulen väliraportin ja korjausehdotukset. Olisi ollut kiva saada suurin osa paketista ulos ennen toista työprojektia.

Vappuaattokin olisi. En oikein taas tiedä, miten juhlia. Sää on ainakin kerrankin ihan kiva ja tarkoituksena olisi maistella katuruokia ja myöhemmin käydä kavereiden luona. Luvassa on ehkä vielä iltagrillausta. Minulle on muuten aina ollut jotenkin “ongelmallista” tuo grillailukulttuuri. En tiedä, mitä kaikkea tarvitaan ja minkä verran! Meillä kotona ei yleensä grillailtu saunamakkaraa kummempaa ja sekin tapahtui takan hiilloksella. Mitään erillisgrilliä ei ole ollut. Joskus isä taisi pistää kyljyksiä savustuspönttöön, mutta ne tulivat kuivina ja hyvin tummina ulos (ko. laitetta siis pystyi käyttämään myös grillinä ilman savustustoimintoa). Sitten kun on ollut näitä kaverijuhannuksia ja muuta, niin oon aina ihan hukassa, että mitä grillataan ja minkä verran. Pitääkö tuoda kaikille vähän vai vain omia vai miten se tehdään?

Sama yleensäkin monissa pikniköinneissä ja muissa. Vaikea tietää, kun kotona sellaisia ei ole opetettu ja nyt aikuisena tuntuu, että tietty luontevuus puuttuu. Minua myös harmittaa, jos ruokaa jää hirveästi yli ja menee haaskuuseen. Pitäis varmaan osata silleen RELATA.

Kanapipo on sentään jo laukussa mukana.

Milloin ne saa miut kiinni?!

Tags

, , , ,

Otsikko viittaa siihen, että koen taas tekeväni ihan huijarina jotain aikuistöitä ja ihan kohta kaikki tajuaa, että oon vaarantanut koko firman maineen, kun sössin jotain. Oon opetellut nettisivujen päivittämistä ja tuntuu, että se menee jotenkin liian helposti. Oon varmasti unohtanut jotain ihan tosi tärkeää! Sitten varmaan vielä selitän mahdolliselle asiakkaalle jotain ihan väärin ja joudun edesvastuuseen! Hitto, kun voisi joskus tehdä töitä silleen, että tietäisi olevansa suunnilleen kärryillä ja oikeilla jäljillä. Näin freelancer-pohjaisena tunnen myös jatkuvaa syyllisyyttä siitä, etten tee koko aikaa töitä, vaan pidän välipäiviä. Tähän voisi yrittää saada muutosta aikaan.

Muutosta on tähän mennessä ollut ainakin ihonhoitotuotteissa. Jostain syystä naama kyllästyi Madaraan, tai jotenkin se ei enää riittänyt. Ihan suunympärysihottumaan ei vielä menty, kai, mutta tuntui, että koko ajan alkoi olla läiskikkäämpää ja punoittavampaa menoa. Suihkun jälkeen esimerkiksi naama oli ihan ravunpunainen ja ärtynyt, vaikka laitoin heti kasvovettä ja kosteusvoidetta. Otin nyt sitten testiin L300-sarjan aineet, ja jonkinlaista rauhoittumista on tapahtunut. Iho myös tuntuu kosteutetummalta ja jotenkin… heleämmältä? Pitää seurailla, koska toisaalta nyt on myös hormonaalisesti se aika kuusta, jolloin muutenkin iho on aina parempi. Ja ainakaan nyt ei mene kolmekymppiä naamarasvaan, vaan joku 6-7 euroa. Tietty pintakuivuus ainakin tuntuu helpottavan. Ehkä sen ansiosta ei tulisi miliumeja niin paljon. Yleensä niitä ei tullut kuin harvakseltaan, mutta parin viime vuoden aikana tuntui koko ajan syntyvän uusia.

Muutoshakuisuus on levinnyt jokakeväisesti myös asuntoon. Nyt tosin keksin, että ehkä voisin katsoa, missä kunnossa äiskän vanha kirjoituspöytä vintillä on, kun käyn seuraavan kerran porukoilla. Se oli minulla ala-asteella käytössä ja se vaatisi ehkä uutta maalipintaa ja pientä fiksausta, mutta se olisi siro ja siinä olisi lipastot, mikä tällä hetkellä olisi toivelistalla. Pitää katsoa, olisiko se liian pieni nykyiseen tarpeeseen, kun läppärin pitäisi kuitenkin hengailla pöydällä niin, että sillä on ok kirjoittaa. Ja voi olla, että vanha pöytä on aika matalaa mallia. Mutta sittenpä sen näkee!

Ähky

Tags

, , , ,

Joooo. Syötiin just Jesnin kanssa melkein koko maailma. Tehtiin hyviä ruokia ja jopa ihan terveellisiäkin, mutta oli siellä myös kahdensorttista piirakkaa ja pääsiäissuklaita. Nyt tuntuu siltä, että ruuansulatus on pysähtynyt. Pari olutta siemailtiin ruuanlaiton ohessa ja jälkkäreiden kanssa vielä skumppaa. Hngghh. Nyt yritän korjata vedellä sen, minkä pystyy.

Viime päivinä on ollut jänniä vitutuksen aaltoja. Tuntuu, että aina kun on saamassa työhommien suhteen enemmän pätäkkää, hajoaa jotkut elintärkeät tai ainakin aika oleelliset jutut. Nyt meni sisäliikuntakengät rikki niin, että pikkuvarpaat tunkee molemmista ulos. Onneksi nykyiset eivät maksaneet kai kuin kolmekymppiä, että ehkä uusien hankinta ei vie satasia, mutta ärsyttää. Hankintalistalla kun olisi myös kunnon talvilenkkeilyyn sopivat kengät, kuoripuku tai joku kunnon ulkoilupuku ja muutenkin noita treenikamoja.

Ärsyttää ja nolottaa myös jotenkin kulkea aina samoissa vaatteissa. Useimmat alkavat olla jotenkin haalistuneita ja nuhjaantuneita, vaikka olisivat vielä ehjiä, ja sitten paitoihin iskostuu ikihiki. On kokeiltu etikat ja muut niksit. :/ Minkäs sille voi, että hikoilee kuin sika. Toisaalta tiedän, että osa tästä on varmasti vain mainosten ja muun aikaansaamaa “tyhjää” halua uusiin tavaroihin. Että jotenkin sitä olettaa, että sitten elämä muuttuu, kun näyttää paremmalta. Tänäänkin näin yhden tutun, joka näytti jotenkin tosi pirtsakalta ja tyylikkäältä, mutta myös ulkoilulliselta. Sillä ei ollut mitenkään hienosteleva tyyli, vaan vain silleen yleissiisti ja jotenkin oikealla tavalla istuvat vaatteet. Kunpa löytäisi jonkun itselleen sopivan tyylin, joka tuntuisi kivalta ja näyttäisi siistiltä. Ärsyttää, kun omalla kohdalla myös sortuu usein siihen “sitten kun” -ajatteluun, eli miettii ostavansa kivoja vaatteita sitten joskus, kun olisi hoikka. Tällä mentaliteetilla onkin menty nyt noin 20 vuotta.

Kampaajalle menoahan olen miettinyt nyt puolitoista vuotta. Haluaisin oikeastaan kokeilla melko lyhyttäkin mallia, mutta siinä on sitten se ylläpito. Yksi syy, ja oikeastaan isoin syy siihen, miksi miulla on nyt niin pitkät hiukset, on se, etten ole raaskinut mennä kampaajalle. Tämä malli ei myöskään voi koskaan oikein kasvaa ulos. Eipä tule hirveästi kuluja, kun voi kerran pari vuodessa napsia itse pahimpia kaksihaaraisia pois. Jos vaikka ottaisin tavoitteeksi käydä ennen seuraavaa kuun vaihdetta kampaajan penkissä ihmettelemässä naamaani.

Katkelmia

Tags

,

Ihan vaan tiedoksi, että ei kannata ostaa Gunryn Provence -laventelikäsisaippuaa, sillä se haisee aika lailla vessanpesuaineelta. Silleen laventeliselta kyllä, mutta jotenkin… halpikselta ja vessaiselta. Edullinen merkkihän se onkin, mutta ei se aina kerro laadusta. Nyt kyllä ovat aika käsi kädessä.

Jee, miekkailuhanskani ovat viimein postissa! Toivottavasti paketti löytäisi perille ja inhmillisessä ajassa.

Kuuntelin työmatkoilla tänään Rammsteinia. Siitä sai hyvää energiaa ja iloitsin taas vanhojen suosikkien kuuntelusta. Ja onhan Sonne ehkä edelleen parhaita musiikkivideoita.

Parempaa

Tags

, ,

Lääkkeet alkavat pelittää. Arjessa alkaa taas näkyä sakkaisen paskasumun sijaan vähän värejä ja valoa. Ajelin viime perjantaina vanhempien luo ja kuuntelin matkalla Yle Suomea. Siellä tuli Puhelinlangat laulaa -ohjelma, joka oli Viron 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi kaksikielinen. Ohjelmaan saivat soitella kuuntelijat niin Suomesta kuin Virostakin. Sitä kuunnellessa tuli jotenkin lämmin ja hyvä mieli. Ihmiset kertoivat tarinoita suhteestaan Viroon ja välillä soi toivekappaleita suomeksi ja viroksi. Ulkona oli kirkas puolikuu ja tähdet tuikkivat, hanki kimalsi.

Pääsin myös moikkaamaan yläasteaikaista tuttuani ja hänen hevosiaan. Siellä oli niin ihana ardenner, etten kestä! Ardenner on alkujaan ranskalainen, todella raskas työhevosrotu ja tuokin humma oli suunnilleen auton kokoinen. Lisäksi se oli hyvin ihmisrakas ja tuli rapsuteltavaksi. Toivottavasti ensi kesänä pääsisi vaikka ratsastamaan tällä kaverilla. Muutenkin vanhempien luona käynti oli nyt helpompaa ja kivempaa. Ei tullut niin kauheaa ikäahdistusta kuin yleensä siellä käydessä.

Ruokahommatkin alkaa vähitellen kiinnostaa, tai ainakaan itsetehdyt ruuat ei maistu niin pahoilta kuin viime kuukausina. Jospa vähitellen saisi ruokainspiraatiota. Mämmikin maistuu.

Jaksoin tehdä treeneissä yllättävän hyvin sellaisia vaativampiakin vatsalihasliikkeitä. Joissain asioissa tuntuu, että oon kehittynyt paljonkin, sitten jotkut jutut vaan junnaa paikallaan. En jaksa nostaa itseni kokoisia treenikavereita, vaikka yritän harjoitella kyykkyjä. Turhauttaa! Ja tulispa ne uudet, ikiomat hanskat vihdoin. Kyynärvarsi säästyisi ehkä muutamalta mustelmalta.

Pääjuttuja

Tags

, , ,

Sain parkkisakot. Tällä kertaa kyllä kiistän virheeni ja laitoin oikaisupyynnön. Auto oli ihan oikealla paikalla, mutta parkkipirkko tai -pirkka oli katsonut etäisyyden liikennemerkkiin, ei suojatiehen. Toivottavasti pyyntö menisi läpi. Viisikymppiä on taas aika napsakka summa ihan tuosta vaan heitettäväksi.

Aloittelin pari viikkoa sitten masennuslääkkeet, taas muutaman vuoden tauon jälkeen. Totesin, että tilanne vaatii nyt sitä, ei mikään lenkkeily, omega tai kissavideot auta. Hoitaja ja lääkäri ihmettelivät, että oliko oireita ollut todella jo niin kauan kuin mitä kerroin. Ehkä sitten ihmiset hakeutuvat aiemmin hoitoon, mene ja tiedä. Pientä päänsärkyisyyttä lukuun ottamatta ne ovat kyllä tuntuneet sopivan. Jännästi on tuntunut parin ekan viikon aikana siltä, että pää jotenkin “tiivistyy” sisältä. Kaipa siellä jotain tapahtuu! Ainakin tietty lamauttava ahdistus ja maailmantuska on asettunut normaalimpiin määriin. Jatkossa sitten olisi tarkoituksena aloittaa terapiakäynnit, että pääsee viimein rauhassa ja kunnolla purkamaan kaikkea, mikä on jäänyt umpisolmuun ja muumioitunut aivojen ja mielen perukoille.

Viime viikonloppuna oli huikea ja mykistävä keikka Helsingissä, kun käytiin kaverini kanssa katsomassa Myrkurin Folkesange-konserttia. Oli ihmeellistä tuntea ekaa kertaa oikeastaan sellaisia musiikki-kylmiä-väreitä ja ylipäätään saada noin paljon irti musiikista. Olikohan lääkkeillä vaikutusta tähän vai oliko vain niin täysin itselle sopiva keikka? Ehkä molemmat. Keikka alkoi ysiltä, eli ei tarvinnut valvoa kahteentoista, keikkapaikassa oli paljon tuoleja ja mattoja istuskelua varten ja kerrankin yleisö oli kaikki samassa kelkassa ja oli hiljaa. Yksi tosi humalainen ja aggressiivinen pariskunta siinä alussa meinasi aiheuttaa häiriötä, mutta heidät siirrettiin syrjemmälle jo ennen keikan alkua.

Seuraavana päivänä ehdittiin vielä kierrellä vähän kauppoja ja tuli taas mieleen, mitä kaikkea sitä haluaisi ja tarvitsisi. Kosmetiikkapuolella pitää kyllä harkita taas jotain uudistamista, koska naama tuntuu oireilevan ikävästi suunympärysihottuman suuntaan. Toivottavasti sen ehtisi vielä pysäyttää. Vaatepuolella tarvetta olisi peruspaidoille, siisteille housuille, ulkoiluvaatteille ja talvikengille. Tarvetta olisi myös miekkailuvarusteille, sisäliikuntakengille, uusille treenivaatteille… Ja sitten autokin pitäisi kai joskus vaihtaa uudempaan. Nyt on taas ollut kaikkea pientä sähkökremppaa sillä.

Nyt menisi päikkärit, mutta en ehkä tohdi nukkua, kun sitten oon taas ihan tööt pari tuntia sen jälkeen. Illemmalla onneksi taas miekkailua, siellä kummasti kyllä piristyy.

Miten tehdään perusjuttuja?

Tags

, , ,

Somessa ja livenä näkee ihmisiä tekemässä ihan perusjuttuja, jotka ei tunnu koskaan luonnistuvan minulta. Kysynkin nyt avoimin mielin, koska olen aidosti kiinnostunut, että miten seuraavat jutut tehdään silleen, että ne on kivoja ja onnistuu.

  1. Miten ihmiset kuuntelee musiikkia lenkillä/urheillessa/tiskatessa/siivotessa? Olen kokeillut kaikkia, ja koska itselläni on nappikuulokkeet, homma tuntuu koko ajan hankalalta. Kävellessä ja urheillessa kuulokkeiden johto liikkuu liikkuu koko ajan vaatteiden ja kehon liikkeiden mukana vähäsen, vaikka yritän aina viritellä sen niin, että se menisi esim. urheiluliivien olkaimen alta, eikä pääsisi heilumaan vapaasti. Silti johto hilautuu pikkuhiljaa niin, että lopulta se alkaa nykiä kuulokkeita pois korvista. Lisäksi liikkuessa korvatkin hiostuvat ja kuulokkeet alkavat valua pois. En tiedä, onko miulla tavallista liikkuvammat korvat, mutta tuntuu, että kuulokkeet liukuvat ulos myös silloin, jos muutaman kerran kohotan kulmiani. Kuulen myös koko ajan häiritsevän selvästi oman hengityksen ja sykkeen, kun kuulokkeet “tukkivat” tiiviisti korvan, samoin johdon napsahdukset esim. takin vetoketjuun.Siivotessa ja tiskatessa on sama, jos kuuntelen kuulokkeilla. Jos laitan läppäriltä soimaan, en tiskatessa kuule mitään, sillä astioiden kilahtelu peittää kaiken. Siivotessa taas tuntuu, että pitäisi olla tosi kovalla, että voisin kuunnella yli mopin tai rätin suhinan. Siivoanko liian kovaa?
  2. Miten ihmiset lenkkeilee ulkona ilman, että nenä vuotaa koko ajan? Kesällä tilanne on vähän parempi, mutta kun yhtään viilenee, tarvitsen valehtelematta 5-10 nenäliinaa per tunti ulkosalla. Tämä ilmiö on ollut ihan lapsesta saakka. Tekisi mieli reippailla joskus, mutta jos meinaan lähteä kuntoilemaan ulos, pitää varautua paketillisella liinoja, sitten nenänalus jo punoittaa ja samoin käsi, kun pitää ottaa jatkuvasti hanskaa pois niistääkseen. Pakkasilla olisi hyvä ja ihana kääriytyä johonkin kaulaliinaan niin, että vain silmät näkyy, mutta se on mahdotonta, sillä kaulaliina tai kypärämyssy on hetkessä räästä märkä. Inhottavaa jo näin kirjoitettunakin, saati aistielämyksenä.
  3. Eikö muilta ihmisiltä meinaa jäätyä tuo korvan ja kaulan välinen alue? Kylmillä ilmoilla keho kestää varsin hyvin kylmää, mutta auta armias, jos tuo jännä kohta leuan ja korvien välissä on paljaalle ilmalle alttiina. Tulee sellainen inhottava kolotus jonnekin korvien ja nielun välimaastoon ja ihoa suorastaan kivistää. Tääkin kai sukuvika, äitini lenkkeilee aina sellainen kypärämyssy päässä.
  4. Miten te muut ihmiset pidätte pipoja, tai miten ne siis pysyy päässä? Onkohan miulla jotenkin väärän mallinen pää, kun kaikki pipot alkavat liikkua hetken päässä oltuaan vähitellen ylös, sellaiseksi harjakkeeksi. Tiedättekö, sellainen huoltoasemien äijäporukka-look? Täytyykö ostaa joku Bula-hatun nykyversio?
  5. Miten ihmiset muotoilee hiuksia föönillä silleen, että ne ei ala hikoilla? Olen joskus kokeillut nopeuttaa hiusten kuivumista ja/tai muotoilla tukkaa jotenkin (silloin, kun se oli lyhyempi), mutta tuntuu, että aina fööniä käyttäessä päänahka alkaa hikoilla niin, että sieltä henkivä kosteus lässäyttää kaiken kuohkeuden, mitä olen föönillä yrittänyt töhötellä. Tiedän kyllä, millainen föönaustekniikka olisi oikea ja miten se teoriassa käy, mutta tuntuu, ettei siihen lasketa hikoiluvaraa. Samoin kasvot, kainalot ja selkä alkaa pukata hikeä, kun pitää käsiä ylhäällä ja se hidastaa ja melkein pilaa vaikka johonkin juhliin valmistautumisen, kun pitää viettää ylimääräinen vartti kainaloita pesten ja kuivatellen.
  6. Edelliseen liittyen, miten ihmiset käyttää pinnejä? Pitäisikö tukkaa karhentaa jollain muotoiluaineella? Miulla pinnit liukuu pois tukasta sitä mukaa, kun niitä saa sinne laitettua. Pinnejä myös tuntuu tarvitsevan ihan älyttömästi. Miulla oli jossain hyvin simppelissä nutturassa n. 30-40 pinniä, sitten vasta kesti kasassa. Vanhojentanssikampauksessa oli yli 70.

Näitä minä mietin, muun muassa. Jotain muitakin vastaavia kysymyksiä on välillä mielessä, pitääpä listailla tänne, kun tulevat taas mieleen.

Under the weather

Tags

, ,

Miten voi olla taas näin vaikeaa tarttua töihin? Miulla on to-do-lista edessä, eikä mikään ees oo kovin vaikea juttu yksinään, mutta ne vaatii keskittymistä ja tuntuu, etten jaksa viittä minuuttia kauempaa yksittäistä tehtävää. Koko ajan haluan tarkistaa puhelimen, käydä huumorisivuilla, syödä, keittää kahvia, käydä vessassa tai maata sohvalla. Kahviakaan ei halua keittää, sillä oon jo juonut päivän kiintiön ja muuten menisi seuraava yö ihan sekaisin. Lisäksi tuntuu inhottavasti silleen ihan pienesti flunssaiselta. Parina aamuna on ollut vähän tukkoinen olo ja kurkku tuntuu ei-tavalliselta. Vituttaa. Enkö muka sitten oo levännyt tarpeeksi? Maanantaina tuntui treeneissä kyllä ihan normaalilta, mutta tiistaina oli tää nuupahdus taas.

Tavallaan tekisi mieli vain nukkua, mutta nukkuminenkaan ei tunnu antavan sellaista lepoa, mitä tarvitsisin. Heräilen taas aika usein ja lisäksi on vaikea löytää sopivaa asentoa, jossa olisi tarpeeksi lämmin, mutta ei hiostava ja jossa voisin nukkua raajat suorina. Kädet tuntuu puutuvan nykyään tosi usein asennossa kuin asennossa. Olen joskus selällään, silleen kädet rennosti vatsan päällä vähän koukussa, ja silti kädet puutuu kyynärvarresta alaspäin!

Huoh. Sain syötyä lounaankin, joten nyt pitäisi oikeasti vain kirjoittaa. Mutta kun tuntuu, ettei miulla ole mitään sanottavaa.

Eka ekaa

Monilla oli hyviä ja mielenkiintoisia vuoden 2017 summaamisia Facebookissa ja blogeissa. Itsekin haluaisin kirjoittaa jotain, mutta en oikein tiedä mitä. Vuosi 2017 oli… vuosi. Kaikki oli jotenkin paikoillaan. Ajelehtimista, siitä olen tainnut tännekin kirjoittaa useasti. Lähipiirissä on ollut isompia ja rajujakin elämänmuutoksia ja niistä selviytymisiä. Itselle ei onneksi ole tapahtunut mitään silleen rankkaa tai äkillistä, mutta ei kyllä myöskään parempaan suuntaan.

Tein kyllä aika paljon töitä, mutta en missään vaiheessa ole ollut vakituisesti palkattu tai edes missään työsuhteissa, vaan aina freelance-pohjalta keikkatyöläisenä. Rahatilanne on ahdistanut koko vuoden. Kunpa saisi joskus jotain säästöön, eikä kaikki menisi vuokraan, autoon ja pakollisiin elinkuluihin. Kai sitä voisi sitten yrittää säästää ruuasta ja viihteestä, mutta en nyt viikottain käy rimpsalla ja muutenkin koen, että ehkä sitä voi jotain iloakin itselleen yrittää joskus tuottaa vaikka keikallakäymisen tai kahvittelun muodossa.

Epämääräinen ja vaihtelevan kokoinen ahdistuneisuus on kyllä ollut “kaverina” koko vuoden. Se on vaikuttanut moneen osa-alueeseen elämässäni. Kesällä kokeilin Tinderiä ehkä kuukauden verran, kunnes sekin alkoi ahdistaa liikaa. Tuntui muutenkin, ettei se oo ehkä itselle paras väylä, ja toisaalta ahdisti jo ajatus siitä, että ihastus olisikin vain yksipuolista ja sitten olisi vaikeaa ja noloa. Tällä hetkellä on kieltämättä aika kyyninen suhtautuminen rakkauteen, omaan ainakin. Tuntuu helpommalta ja turvallisemmalta lukea hömppäromantiikkaromaaneja kuin asettaa itseään oikeasti emotionaalisesti tulilinjalle.

Hämmentävintä on, etten oikeastaan muista kovin tarkkaan vuoden aikana olleita tapahtumia. Kaikki päivät olivat niin samankaltaisia. Ajatukset meni aina vain deadlineista toisiin ja elin viikko kerrallaan. Ei kai sitä muutenkaan voi, ehe ehe, mutta tajunnette, mitä tarkoitan. En tehnyt mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia, eikä nytkään oikein ole näkökulmaa sellaisiin. Henkinen likinäkö?

Alkavalta vuodelta toivon muutosta parempaan ja voimavaroja sen toteuttamiseen. Toivon myös (edelleen) säännöllisiä tuloja ja jotain kivaa matkaa vaikka, tai mahdollisuutta hankkia miekkailukamoja hyvällä omalla tunnolla.

Toivon, että löytäisin taas enemmän luku- ja kirjoitusinspiraatiota. Toivon, että raivaisin aikaa piirtämiselle. Toivon, että muistan käydä kävelemässä luonnossa, enkä vain aina könöttää koneella. Toivon, että olisin enemmän taas minä.