Väsyttää

Tags

, , ,

Nyt on jokseenkin naatti olo. Eilinen meni jotenkin ihan juostessa ja stressissä, työhommat venyivät puolille öin (itsestä riippumattomista syistä) ja aamulla oli lähtö puoli kasilta toisiin työtehtäviin. Ärsyttävästi moni rästityö on jäänyt viiraamaan. Nyt olisin ihan valmis päikkäreille, mutta tiedän, etten saa niiden jälkeen ainakaan mitään enää tehtyä.

Eilen treeneissä nauratti, kun onnistuin ainakin vähän hyödyntämään viime kerran neuvoja, ja tää neuvon antanut tyyppi huuteli kannustavasti, että jee, my padawan! Kivaa olla jokseenkin nörttiympäristöissä, kaikesta urheilullisuudesta huolimatta. Lopuksi oli sellainen olo, että kaikki energiat on kyllä käytetty.

Harmi kyllä se ei silti auttanut unen tuloa. Olin tosi väsynyt jo illalla/yöllä, kun viimein pääsin sänkyyn, mutta silti pyörin ja heräilin koko yön. Selällään ollessa tulee taas painajaisia. Pari yötä sitten näin jopa omalla tasollani aika inhaa painajaista. Olin ikään kuin katsomassa jotain kauhuleffaa, jota mainostettiin hirveimpänä ja ahdistavimpana elokuvana ikinä. Että jos sitä katsoo, niin mieli hajoaa. Miksi aivoni päättivät luoda tämän vision unessani, en tiedä. Yritin olla katsomatta omaa untani.

Ehkä yritän naputella vielä tunnin verran, ja lösähtää sitten sohvalle ruusu-GT:n kanssa.

Advertisements

Omia asioita

Tags

, , ,

Tein tänään yksin yhden elokuvanäytöskeikan, ja sehän meni hyvin! Osasin koota ja säätää itse kohdilleen videotykin, äänentoiston ja valkokankaan. Roudasin kamat myös itse molemmissa päissä. Olo on onneksi muutenkin tasoittunut tuosta viikon alun emotionaalisesta krapulasta.

Yksittäisiä juttuja, joita olen yrittänyt muistaa arjessani, kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan.

  • Olen hyvä taskuparkkeeraamaan.
  • Osaan kirjoittaa tiivistä tekstiä.
  • Pystyn louhimaan jonkun jutun kasaan vaikka sitten kolmelta aamuyöllä, jos tunnit loppuvat muuten kesken. Muun maailman rytmin kannalta se on vähän hankalaa, mutta miksi tuntea jatkuvaa huonoa omaatuntoa itselle luontaisesta rytmistä ja ominaisuuksista.

Yksittäisiä juttuja, joita olen huomioinut/pohtinut:

  • Tykkään toki oluesta, mutta huomasin tykkääväni myös siitä tuoksusta, kun nuuskii olutta tölkin suulta. Tulee hajumuistona mieleen kaikki opiskeluvuosien bileet ja nostalgia.
  • Samoin UPM:n tehtaan tuoksu näin syksyisin on jättänyt tosi vahvan hajujäljen.
  • Ysärikirja on mainio.
  • Olen uskaltanut soittaa paljon paremmin viime viikkoina eri instansseihin! Ihan muina naisina varasin eilen autolle huoltoajan ja olen myös sumplinut työjuttuja puhelimitse. Todella outoa!
  • Avrilin volume-ripsari on huippu. Alan varovaisesti olla taas kiinnostunut meikkaamisesta muutenkin.

 

 

Maisemanvaihdoskrapula?

Tags

, , , ,

Olin viikonloppuna taas käymässä vanhempien luona. Miten aina sieltä tultua onkin niin nuupahtanut ja angstinen olo? Nyt oli vieläpä ihan ok reissu muuten, pahimmat ämpäröinnit siellä jäi pois, mutta muuten tuntuu, että käy aina pari päivää jossain ihan eri ajassa ja avaruudessa.

Siellä tulee kovasti muistutuksia, kirjaimellisia ja ääneen sanottuja, sekä kaikessa ympäristössä leijuvia siitä, että aika kuluu vääjäämättömästi eteenpäin. Varsinkin sellainen kaiken loppumisen, päättymisen ja kuolevaisuuden henki siellä velloo. Kerrotaan ja kerrataan aina, kenen hautajaiset on just olleet, mitkä talot jäävät tyhjilleen, kuka on joutunut sairaalaan ja niin edespäin. Oma vanheneminen ja elämänvalinnat iskevät aina päin näköä.

Välillä suoraan sanottuna vituttaa aivan saatanasti se, että synnyin tällaisten serotoniiniongelmaisten aivojen kanssa. Että en koe mitään suurta paloa tai kutsumusta jotain ammattia kohtaan. Että koko maailma tuntuu olevan sodan partaalla, eikä minusta ole varmaan kenellekään erityistä hyötyä, enkä ole myöskään tarpeeksi rohkea taistelemaan muiden puolesta. Olen huomannut, etten viime vuosina ole oikein osannut suunnitella tulevaisuutta. En tiedä yhtään, miten tulen toimeen vaikka viiden vuoden päästä. On paskaa, että tää on se hetki, kun pitäisi tehdä asialle jotain, mennä vaikka sitten mihin tahansa töihin, mutta jotenkin vain huomaa lilluvansa päivästä toiseen, vähän sumuisena. Tuntuu, että samaan aikaan itsellä on hirveä vastuu kaikesta, ja toisaalta ei pysty vaikuttamaan mihinkään tässä maailmassa itse.

Ehkä tässä parin päivän päästä on jo ihan ok olo ja tää tasoittuu, mutta ei kauheasti kannusta käymään porukoilla, kun aina menee monta päivää siitä toipuessa.

Kävin sentään poimimassa litran mustikoita ja pidin hetken neitoperhoa kädellä, sekä juttelin naapurin kissan kanssa.

Peruspalikat

Tags

, , ,

Lainasin kirjastosta Kaari Utrion uusimman ja yhden Sophie Kinsellan, jonka oon jo lukenutkin muinoin, mutta päätin kerrata, että pääsen taas lukurytmiin. Utrio oli jälleen kerran perusviihdyttävä ja toimiva, vaikka tykkäänkin itse enemmän niistä keskiaikaan sijoittuvista romaaneista kuin näistä 1800-luvun epookkitarinoista. Keskiajan henkilöhahmot pystyi toimimaan näyttävämmin, epookkihenkilöt tepastelevat korseteissaan itseään hilliten.

Muistin myös, että syksyllähän Type O Negative toimii kuin häkä. Olispa joku baari, missä soisi vain hyvää, synkkää syksymusiikkia ja olisi kynttilöitä, eikä mitään urheilua isolta ruudulta taustalla häiritsemässä. En koe olevani kovinkaan hengellinen tai uskonnollinen, mutta nyt jotenkin kaipaan johonkin sadonkorjuun riittimenoihin.

Oon ollut nyt muutaman päivän ilman kahvia, sillä maanantain Twin Peaks -illassa tuli vedettyä vähän liikaa ja yö meni hikoillessa ja valvoessa. Kun muutenkin oon yöheräillyt viime viikkoina, päätin kokeilla pientä paussia. Parina viime yönä en kyllä muista heränneeni, tai ehkä vessaan, mutta oon sit nukahtanut helposti uudestaan. Päätä on särkenyt kohta kolme päivää enemmän tai vähemmän koko ajan. Ja nukuttaa päivälläkin. Torkahdin toissailtana jopa sohvalle, jota ei yleensä ikinä käy, sillä sohva on aika lyhyt, enkä yleensä saa siinä mukavaa makuuasentoa.

Ehkä huomenna tohdin juoda sunnuntaikahvit. Harkitsen myös mutteripannun hankkimista, koska sillä saisi sen yhden kupin kerrallaan. Toki tuolla kahvinkeittimelläkin voi koittaa töhötellä kupillisen, mutta tuntuu, että se on jotenkin vähän tuhlausta, jos ei tee paria kuppia kerralla.

Punaviini kiinnostaa taas, uskaltaisikohan sitä kohta hörppiä? Pitänee kysyä Alkosta suosituksia jostain vähätanniinisista viineistä. Ainakin kesällä vielä punkku sai aina päänsäryn aikaan.

Jospa huomenna jaksaisi viimein vastata melkein vuoden roikkuneeseen kirjeeseen. Kirjeenvaihto on aika hitaanlaista nykyään, mutta kai tätä vielä voi sellaiseksi kuitenkin laskea.

Satunnaisia ajatuksia

Tags

, ,

Piti eiliseen linkata myös Eivørilta musiikkia, mutta unohtui. Tätä on kiva fiilistellä nyt syksyllä, todella hienoa äänenkäyttöä.

Miksi kaulaan kasvaa aina samaan kohtaan yksi jäykkä, jouhimainen karva? Miten se voi kasvaa aina niin nopeasti? Tunnustelen säännöllisesti sitä kohtaa, ja tuntuu, että se karva kasvaa aina päivässä tai parissa sentin mittaiseksi. Mikä sen tarkoitus elämässä on?

Ostin viimein pitkän jahkailun jälkeen kantapäihin tulevat geelityynyt tai enemminkin -täytteet. Ja kas, nyt minulla on käyttökelpoiset korkkarit. Nyt siemailen viiniä ja istun itsekseen kotona ne korkkarit jalassa. Party on. Aiemmin illalla kävin kissavahtina ja vietin puolitoista tuntia jutellen kissojen kanssa.

Ehkä voisin ottaa tavoitteeksi tälle syksylle yrittää pitää enemmän korkkareita ja mekkoja, joita kuitenkin on kaappiin kertynyt. Laitoin tänään myös ekaa kertaa pitkästä aikaa meikkivoidetta, kun sain näytepussukoita Lumenen uusista voiteista. Muutaman kerran oon myös käyttänyt mineraalimeikkipohjaa, kun sain Jenniltä testiin pienen määrän. Ehkä se ei olisikaan niin vaivalloista kuin mitä aina aattelen. Varsinkin tuon mineraalipohjan pyörittely naamalle on oikeastaan aika kivaa ja rentouttavaa. Idun-sarja kiinnostaa, ja niillä on superihanan tuntuinen kabuki-harja.

Tekisi mieli syödä kaikkea, mutta en jaksaisi kokkailla itse. Ruokalomanen tekisi terää.

Elokuun viimeinen

Tags

, , , , , , ,

Onpa pitkä tauko taas. Kuten aiemmassakin postauksessa kirjoitin,  paljon kaikkea liikkuu mielessä, mutta en osaa kirjoittaa niitä ulos.

Sade ropisee ikkunaan ja ikkunalautaan. Oon nukkunut viime viikkoina vähän huonosti. Nukahtamisessa miulla nyt on aina kestänyt, mutta nykyään on ihan vakio, että pyörin sängyssä tunnin ennen nukahtamista. Selällään nukkuessa tulee helposti unihalvauksia ja painajaisia, vatsallaan en osaa enää nukkua, koska tissit ja maha on tiellä. Kylkiasennot on ainoat, mutta niissäkin joskus kädet puutuu ärsyttävästi. Heräilen nykyään tosi usein siinä kolmen hujakoilla, välillä ilman ärsykettä, välillä johonkin semipainajaiseen tai muuten intensiiviseen uneen. Itse unista kyllä muistan aika harvoin nykyään mitään. Pitäisi varmaan kyllä vähentää ruutuaikaa iltaisin, ehkä näyttöpäätevalo sekoittaa entistä herkemmin unirytmiä.

Oon lukenut pitkästä aikaa taas Sormusten herraa. Aluksi piti vain tarkistaa joku juttu sieltä alkupäästä, Halavaisen ja Tom Bombadilin tienoilta, mutta sitten huomasin lukeneeni eteenpäin ja taas eteenpäin. Tuo kirja kyllä muutti maailmani silloin 16-vuotiaana, kun sen luin. Yritin ekan kerran lukea sitä jo ala-asteella, kun joku sitä Hevoshullussa oli suositellut, mutta silloin tyssäsi. Vasta, kun olin nähnyt leffatrilogian ekan osan, tartuin uudestaan kirjaan, kun piti tietää, miten siinä käy. Harmillisesti kyllä spoilaannuin lopun Klonkku-ratkaisusta ennen sen lukemista, sillä pläräsin niitä annaaleja ja muita liitteitä, ja siellä olikin sitten se päiväkohtainen selostus suurista vuosista ja tapahtumista.

Game of Thronesin seiskakausikin loppui just. Niitä kirjoja en ole vielä uskaltanut avata. En ehkä halua mennä niin raadolliseen maailmaan. Uusin Kaari Utrio on onneksi varauksessa. Westworldin kakkoskautta pitää myös odotella vähintään ensi vuodelle. Olen fiilistellyt sen soundtrackia kyllä melkein päivittäin. Musiikki kyllä viimeistelee sen sarjan lumon ja kauneuden. Tuo nousu kohdasta 2:29 alkaen… Huh.

Välillä oon miettinyt, että olisi kiva tanssia enemmän. Vaikka opetella ihan jotain perus paritansseja ja opetella sitä kautta kehollisuutta ja itseilmaisua. Semmoista turvallista fyysisyyttä. Sitten toki jo oma mieli haraa vastaan, että höpö höpö, olisit vaan koko ajan superhikoileva ja selkämakkarat tuntuis.

No, nytpä kello pyörähti yli puolen yön ja eletään syyskuuta. Mihin tää kesä meni?

Kuulas ilta

Tags

, , ,

Ulkona on pitkästä aikaa poutaista ja melko lämmintäkin vielä, vaikka kello on jo yli 23. Tekisi vähän mieli lähteä rimpsalle, vaikka toisaalta alkoholittelu ei juuri nyt kiinnosta. Tai no onhan miulla viinilasi tässä nyt, mutta ei sellaista monen juoman tunkkaista oloa oikein jaksaisi.

Ei ole ollut pitkään aikaan yhtään kirjoitusmoodi päällä, ei tänne eikä päiväkirjaan tai mihinkään omiin juttuihin. Monesti kyllä mielessä välähtää tilanteita ja kohtauksia, jotka näkee kuin leffana, ja joissa on välillä hyvääkin draaman ainesta ja jännitettä, mutta en saa niitä ikinä siten ulos kuin millaisena se päänsisäinen leffa pyörii.

Ostin Hannalta ehkä viisi vuotta sitten kivan paidan, jossa oli koristeniittejä-/paljetteja, ja osa irtoili vauhdissa. Otin ne kuitenkin talteen ja jo heti tänään sain viimein aikaiseksi liimailla ne takaisin. Woo! Muutenkin olin yllättävän tehokas tänään kaiken viime aikojen ajelehtimispäivien jälkeen, sain yhden haastattelunkin purettua ja järjesteltyä kuosiin.

Miksi muuten treenivaatteet alkavat haista niin pian kissankuselle tai jollekin pahemmalle? Kävin tänään sparrailemassa ja kaulasuojus oli taas ihan etovan hajuinen, piti pestä se, vaikka olin edellisten treenien jälkeen käyttänyt sen koneessa. Sama käy monille treenipaidoille ja urheiluliiveillekin. Yhdet Lindexin sporttiliivit onkin miulla enää kevyinä lenkkiliiveinä, kun ne alkaa haista Saatanalta yhtään enemmän hikoillessa. Harmittaa, että keväällä ostamani Shock Absorberitkin alkaa tuoksahtaa, vaikka oon pitänyt niitä kuin silmää päässä ja yrittänyt ainakin huuhtoa heti, pestä oikeissa lämpötiloissa ja käyttää välillä etikkaa. Oon ehkä myös herkempi haistamaan omien kamojeni aromit kuin vaikka mitä seurakaverit huomaa, mutta ärsyttää silti. Pitäisi varmaan vaan uusia treenikamoja säännöllisesti ja hommata useammat liivit rotaatioon.

Sommartiden

Tags

, ,

Aaaaahh, kesä on täällä! En meinaa malttaa nukkua, kun ulkona on pelkkää valoa ja vihreää. Kävin toissapäivänä lenkillä klo 22-23 aikoihin, auringon laskiessa. Haluaisin vain olla koko ajan jossain ulkona, mutta epäloogisesti oon paljon sisällä. Jos nyt joku päivä yrittäisi mennä vaikka lukemaan ulos.

Treeneissä on päässyt taas sparraamaan enemmän, ja oon ihan mustelmilla. Mutta miten hauskaa! Välillä on paininujuamistakin. Tänään auringossa tosin huomasin, että ehkä pieni päivettyminen ei olisi pahitteeksi, kun sääret loistivat ihan vitivalkoisina. Parempihan se tietysti on suojautua uv-säteiltä, mutta nyt oli jo aika koomisen näköistä.

Sain katsottua taannoin flunssassa Westworldin ja jotenkin hullaannuin ihan. Tykkään hirveästi tuommoisista tulevaisuuden visioista ja ylipäätään jutuista, missä on paljon kaikkia pieniä vihjeitä bongattavaksi. Aivot ovat raksuttaneet ihan eri kierroksilla sen jälkeen, ainakin osittain. Seuraavaksi olisi ehkä vuorossa Handmaid’s Tale, mutta en ole vielä uskaltautunut siihen. Sovinistista dystopiaa kun välillä näkee ihan arkipäivän uutisissa niin paljon. Ja Twin Peaks on toki pyörinyt! Vituttaa vaan tuo HBO Nordicin laatu tässä miulla. Ei kai netin nopeus ihan riitä, kun tuntuu, että joka toinen minuutti kuva vähän takeltelee ja lagaa.

Oon kuunnellut viime viikkoina myös aika paljon Myrkuria. Pitää nyt ottaa varovaisesti fanitusten kanssa, kun tuntuu, että heti kun innostuin Ghostista niin älyttömästi, koko bändi on meinannut hajota ja nythän osa ainakin on tullut julkisuuteen omilla naamoillaan. Spaissareitakin fanitin kovin ja sitten Geri lähti ja bändi kuihtui pois. Että varoituksen sana vaan, jos alan fanittaa jotain teidän suosikkibändejä. Luin myös Sentencedistä kertovan kirjan Täältä pohjoiseen, mikä oli riemastuttava ja myös surumielinen. Senareilta en aiemmin tiennyt kuin pari kolme biisiä nimeltä, mutta kuuntelin nyt ajatuksella albumikokonaisuuksia, ja onhan se helkkarin hienoa ja puhdistavan synkkää musiikkia. Ja ihan käsittämätöntä touhua se niiden meno. 😀

Vähän välitilainen olo taas muuten, en oikein jaksa ajatella pitkän tähtäimen suunnitelmia. Lähitulevaisuuden suunnitelmia on miekkailutakin pesu ja ehkä torikahvit.

 

 

Kevätajatuksia

Tags

, ,

Myöhäisessä keväässä on kieltämättä ollut se etu, mistä Hannakin kirjoitti, että koko ajan ei ole ollut sitä painetta, että kaikki on kohta ohi ja pitäisi tehdä ulkojuttuja. Nytkin taitaa olla alle kymmenen astetta lämmintä, eikä osassa koivuista ole vielä edes hiirenkorvia. Porukoilla on kuulemma jo niin isolla lehdellä puut, että varis peittyy, noin vanhan sanonnan mukaan.

Uudessa muusassa oli myös Suvivirsi-aiheinen kirjoitus, ja se toi omiakin kevätjuhlia mieleen. Kyllä sitä huomaa jotain jaksottavia rutiineja ja merkkipäiviä omaankin elämään. Just se kevätjuhla oli niin taianomainen, kun tiesi, että siitä kesä alkaa. Nykyään Suvivirren kuuleminen herkistää. Jos olisi omia lapsia, niin ulisisin varmaan ääneen jossain kevätjuhlissa. Onkohan muuten nykyään enää miten yhteisiä kevätjuhlia? Pikku kyläkoulussa joulu- ja kevätjuhlat oli oikeastaan koko kylän juhlia, siellä oli aina paljon niitäkin, joilla ei enää ollut lapsia koulussa vuosimääriin tai joilla ei lapsia ollut ollenkaan. Kaikki kylänmiehet ja -naiset oli siellä vanhempien kanssa katsomassa. Meillä oli yleensä näytelmä tai pari, muutama lauluesitys ja yhteislaulua ja sitten se Suvivirsi ja todistusten jako. Niitä sitten jännättiin. Koululla ei ollut myöskään erillistä lavaa, vaan se rakennettiin joka kerta kuvisluokan pöytien päälle. Sitäkin oli suunnittelemassa ja rakentamassa oppilaiden vanhemmat omalla ajallaan, talkoilla tehtiin. Koristelut haettiin ulkoa, koivunoksia tuotiin sisään ja jonain vuonna haettiin lähijoesta ämpäriin rentukoita.

Ysärimuisteluita on muutenkin tullut taas enemmän mieleen. Viikonloppuna tuli yllättävä ikävä Hobby Hallin kuvastoja. Onhan HH edelleen olemassa, ainakin jossain muodossa, mutta se napakka ja paksu kuvasto oli oma juttunsa. “USA:n suosituimman tekstiililaadun, Noblessen, saat Suomesta vain Hobby Hallista!” Kolmen tähden peruspuuvilla, neljän tähden Noblesse ja viiden tähden satiinilakanat! Meille ostettiin sieltä lähinnä lakanoita ja pyyhkeitä. Muistan aina ne mustat, kahdeksankulmaiset (vai kuusikulmaiset?) astiat. Ajattelin, että sitten kun olen aikuinen, aion ostaa ne! Miten jännittävää, MUSTAT astiat! No, nyt ehkä ne olisivat hieman turhan ysärit nykymakuuni. 😀

Vilkaisinkin juuri Hobby Hallin sivuja, ja siellä on nykyään kaikkea fancyä. Meillä taitaa olla vieläkin jopa käytössä sieltä tilatut Jurassic Park – ja Milton-pussilakanasetit. Milton oli siis se valkoinen esteratsu, heppatyttöjen suuri sankari.

On myös ikävä lapsuudesta sitä, että pystyi lähtemään reissuun ilman, että täytyi ajatella menkkavarustautumista tai ottaa mukaan erikseen perusrintsikoita ja urheiluliivejä, jos vaikka pitääkin käydä jossain ulkoilemassa. Yksillä kengillä pärjäsi silloin. Ei ollut myöskään aikuishikeä. Pidin usein samaa paitaa monta päivää, toki voi olla, että se oli muuten sit vähän nuhjuinen ja olisi sietänyt vaihtaa jo aiemmin…

Nykyään toki tajuaa, että silloin äiti teki suuren osan metatyöstä ja pakkaustyöstä, että oli lähtökohtaisesti ne helpot vaatteet mukaan pakattavaksi. Mutta silti. Olisi kiva reissata ja kyläillä, mutta kun on se lähtemisen vaiva! First world problems.

Tällä viikolla pitäisi pyörän tulla huollosta ja sitten voisi muistaa taas huristella vaikka viimein sinne Noljakan lintutornille. Seuraavaksi sitten auto huoltoon.

Kehitystä

Tags

, , , ,

En tiedä, oliko äskeinen hetki erittäin cool vai erittäin sad, mutta miulla oli just sopiva määrä nachoja ja salsaa, ja koska ne nachot oli pussinpohjimmaisia ja murskana, niin kaadoin ne siihen salsapurkkiin ja söin lusikalla koko setin. Ehkä tuo kuitenkin voitoksi kääntyy!

Kokeilin tänään myös erän chiansiemenpuuroa. 😀 Yllättävän kiva koostumus! Pelkäsin, että olisi viilimäistä ja venyvää tai liian sammakonkutua, mutta olikin enemmän mannavelliä. Itse kun en nykyään oikein puuroja fanita, saati jaksa keitellä niitä, niin tuo voisi olla vaihtelua mysli-jugurtti-linjalle ja niille ainaisille voileiville aamupalana.

Kevätkevätkevätkevätkevätkevät!!!!!! Pari lämmintä päivää, ja yhtäkkiä linnut laulaa kaikkialla ja ilmassa tuntuu se enteellinen tuoksu, että kohta kaikki paikat alkaa puskea vihreää. Tai no, puskisivat, jos kelit säilyisi hyvinä, mutta kylmää taitaa taas olla tulossa. Mutta sieltä se tulee! Ja tuo valo! Tää toukokuu on aina itselle vaarallista aikaa, kun menojalkaa vipattaa ja tekisi mieli vain seikkailla yöt läpeensä jossain metsissä ja niityillä. Kaikki ihmiset näyttää jotenkin tavallista kivemmilta ja veri virtaa omissa suonissa vähän vilkkaammin.

Synttäripäivitystä en nyt muistanut tehdä. 32 vuotta. Kieltämättä enemmän on ollut viime vuosina ikäangstia kuin ennen, vaikka itse kyllä haluaisin ajatella, että ikä on vain numero ja kyllä se kalkkeutuminen ja muu on enemmän valinnoista ja asenteesta kiinni. Tuntuu vaan, että tosi monet kavereista ovat jo aika vakiintuneita joko töiden, ihmissuhteiden tai molempien suhteen, ja se luo tietysti tiettyä pysyvyyttä ja ennakoitavuutta. Tiedän olevani rikkinäinen levy, mutta kyllä ne säännölliset kuukausitulot olisi aika vitun jeba.

Välillä oon myös angstannut sitäkin, että enkö mie kehity henkisesti yhtään eteenpäin, vaan tunnenko loppuikäni olevani epävarma teini, mutta onneksi tähän tuli semmoinen reality check erään löytämäni kirjelappusen ansiosta. Olin nimittäin joskus vaihtariaikana kirjoittanut yhdelle ihastukselleni kirjeen, jota ei missään tapauksessa pitänytkään lähettää, vaan sen tarkoitus oli juuri auttaa purkamaan omia tuntoja. Voi apua. Voi helvettiperkelehormonisekoiluapua. Olisin nauranut hysteerisesti, jos olisin siltä myötähäpeältä kyennyt. Kiemurtelin oikeasti lattialla ja hoin ääneen, että “ei ei ei ei!” Nyt jo naurattaa onneksi. Siis pari kolme sivua niin totaalista teiniangstia, dramaattisuutta ja pateettisuutta. Oli kuulkaa kielikuvia, vertasin häntä ja itseäni milloin mihinkin ja heristin lyyristä nyrkkiä kohtalolle, joka niin julman ivallisesti toi polkumme edes etäisesti samalle kartalle. Nuori Werther oli sen selostuksen rinnalla rationalisti. Ja en nyt silleen aktiivisesti häpeä sitä, tai soimaa siitä itseäni, mutta olipahan vain kiva nähdä ihan konkreettisesti ja oman menneisyyden itsensä kertomana, että on kuitenkin ehkä jotain positiivista henkistä kasvua ja suhteuttamiskykyä tullut sittemmin. Mainittakoon vielä, että ihastus pysyi hyvin salaisena kaukokaipuuna koko vuoden, ja erittäin hyvä niin, koska kohde oli opettaja. Semmoinen (silloin) 27-vuotias rokkarityyppi, mutta silti. Huhhuh! 😀

Netti on oikutellut koko illan, näinköhän tämä vuodatus ehtii nyt latautua.