Kuulas ilta

Tags

, , ,

Ulkona on pitkästä aikaa poutaista ja melko lämmintäkin vielä, vaikka kello on jo yli 23. Tekisi vähän mieli lähteä rimpsalle, vaikka toisaalta alkoholittelu ei juuri nyt kiinnosta. Tai no onhan miulla viinilasi tässä nyt, mutta ei sellaista monen juoman tunkkaista oloa oikein jaksaisi.

Ei ole ollut pitkään aikaan yhtään kirjoitusmoodi päällä, ei tänne eikä päiväkirjaan tai mihinkään omiin juttuihin. Monesti kyllä mielessä välähtää tilanteita ja kohtauksia, jotka näkee kuin leffana, ja joissa on välillä hyvääkin draaman ainesta ja jännitettä, mutta en saa niitä ikinä siten ulos kuin millaisena se päänsisäinen leffa pyörii.

Ostin Hannalta ehkä viisi vuotta sitten kivan paidan, jossa oli koristeniittejä-/paljetteja, ja osa irtoili vauhdissa. Otin ne kuitenkin talteen ja jo heti tänään sain viimein aikaiseksi liimailla ne takaisin. Woo! Muutenkin olin yllättävän tehokas tänään kaiken viime aikojen ajelehtimispäivien jälkeen, sain yhden haastattelunkin purettua ja järjesteltyä kuosiin.

Miksi muuten treenivaatteet alkavat haista niin pian kissankuselle tai jollekin pahemmalle? Kävin tänään sparrailemassa ja kaulasuojus oli taas ihan etovan hajuinen, piti pestä se, vaikka olin edellisten treenien jälkeen käyttänyt sen koneessa. Sama käy monille treenipaidoille ja urheiluliiveillekin. Yhdet Lindexin sporttiliivit onkin miulla enää kevyinä lenkkiliiveinä, kun ne alkaa haista Saatanalta yhtään enemmän hikoillessa. Harmittaa, että keväällä ostamani Shock Absorberitkin alkaa tuoksahtaa, vaikka oon pitänyt niitä kuin silmää päässä ja yrittänyt ainakin huuhtoa heti, pestä oikeissa lämpötiloissa ja käyttää välillä etikkaa. Oon ehkä myös herkempi haistamaan omien kamojeni aromit kuin vaikka mitä seurakaverit huomaa, mutta ärsyttää silti. Pitäisi varmaan vaan uusia treenikamoja säännöllisesti ja hommata useammat liivit rotaatioon.

Sommartiden

Tags

, ,

Aaaaahh, kesä on täällä! En meinaa malttaa nukkua, kun ulkona on pelkkää valoa ja vihreää. Kävin toissapäivänä lenkillä klo 22-23 aikoihin, auringon laskiessa. Haluaisin vain olla koko ajan jossain ulkona, mutta epäloogisesti oon paljon sisällä. Jos nyt joku päivä yrittäisi mennä vaikka lukemaan ulos.

Treeneissä on päässyt taas sparraamaan enemmän, ja oon ihan mustelmilla. Mutta miten hauskaa! Välillä on paininujuamistakin. Tänään auringossa tosin huomasin, että ehkä pieni päivettyminen ei olisi pahitteeksi, kun sääret loistivat ihan vitivalkoisina. Parempihan se tietysti on suojautua uv-säteiltä, mutta nyt oli jo aika koomisen näköistä.

Sain katsottua taannoin flunssassa Westworldin ja jotenkin hullaannuin ihan. Tykkään hirveästi tuommoisista tulevaisuuden visioista ja ylipäätään jutuista, missä on paljon kaikkia pieniä vihjeitä bongattavaksi. Aivot ovat raksuttaneet ihan eri kierroksilla sen jälkeen, ainakin osittain. Seuraavaksi olisi ehkä vuorossa Handmaid’s Tale, mutta en ole vielä uskaltautunut siihen. Sovinistista dystopiaa kun välillä näkee ihan arkipäivän uutisissa niin paljon. Ja Twin Peaks on toki pyörinyt! Vituttaa vaan tuo HBO Nordicin laatu tässä miulla. Ei kai netin nopeus ihan riitä, kun tuntuu, että joka toinen minuutti kuva vähän takeltelee ja lagaa.

Oon kuunnellut viime viikkoina myös aika paljon Myrkuria. Pitää nyt ottaa varovaisesti fanitusten kanssa, kun tuntuu, että heti kun innostuin Ghostista niin älyttömästi, koko bändi on meinannut hajota ja nythän osa ainakin on tullut julkisuuteen omilla naamoillaan. Spaissareitakin fanitin kovin ja sitten Geri lähti ja bändi kuihtui pois. Että varoituksen sana vaan, jos alan fanittaa jotain teidän suosikkibändejä. Luin myös Sentencedistä kertovan kirjan Täältä pohjoiseen, mikä oli riemastuttava ja myös surumielinen. Senareilta en aiemmin tiennyt kuin pari kolme biisiä nimeltä, mutta kuuntelin nyt ajatuksella albumikokonaisuuksia, ja onhan se helkkarin hienoa ja puhdistavan synkkää musiikkia. Ja ihan käsittämätöntä touhua se niiden meno. 😀

Vähän välitilainen olo taas muuten, en oikein jaksa ajatella pitkän tähtäimen suunnitelmia. Lähitulevaisuuden suunnitelmia on miekkailutakin pesu ja ehkä torikahvit.

 

 

Kevätajatuksia

Tags

, ,

Myöhäisessä keväässä on kieltämättä ollut se etu, mistä Hannakin kirjoitti, että koko ajan ei ole ollut sitä painetta, että kaikki on kohta ohi ja pitäisi tehdä ulkojuttuja. Nytkin taitaa olla alle kymmenen astetta lämmintä, eikä osassa koivuista ole vielä edes hiirenkorvia. Porukoilla on kuulemma jo niin isolla lehdellä puut, että varis peittyy, noin vanhan sanonnan mukaan.

Uudessa muusassa oli myös Suvivirsi-aiheinen kirjoitus, ja se toi omiakin kevätjuhlia mieleen. Kyllä sitä huomaa jotain jaksottavia rutiineja ja merkkipäiviä omaankin elämään. Just se kevätjuhla oli niin taianomainen, kun tiesi, että siitä kesä alkaa. Nykyään Suvivirren kuuleminen herkistää. Jos olisi omia lapsia, niin ulisisin varmaan ääneen jossain kevätjuhlissa. Onkohan muuten nykyään enää miten yhteisiä kevätjuhlia? Pikku kyläkoulussa joulu- ja kevätjuhlat oli oikeastaan koko kylän juhlia, siellä oli aina paljon niitäkin, joilla ei enää ollut lapsia koulussa vuosimääriin tai joilla ei lapsia ollut ollenkaan. Kaikki kylänmiehet ja -naiset oli siellä vanhempien kanssa katsomassa. Meillä oli yleensä näytelmä tai pari, muutama lauluesitys ja yhteislaulua ja sitten se Suvivirsi ja todistusten jako. Niitä sitten jännättiin. Koululla ei ollut myöskään erillistä lavaa, vaan se rakennettiin joka kerta kuvisluokan pöytien päälle. Sitäkin oli suunnittelemassa ja rakentamassa oppilaiden vanhemmat omalla ajallaan, talkoilla tehtiin. Koristelut haettiin ulkoa, koivunoksia tuotiin sisään ja jonain vuonna haettiin lähijoesta ämpäriin rentukoita.

Ysärimuisteluita on muutenkin tullut taas enemmän mieleen. Viikonloppuna tuli yllättävä ikävä Hobby Hallin kuvastoja. Onhan HH edelleen olemassa, ainakin jossain muodossa, mutta se napakka ja paksu kuvasto oli oma juttunsa. “USA:n suosituimman tekstiililaadun, Noblessen, saat Suomesta vain Hobby Hallista!” Kolmen tähden peruspuuvilla, neljän tähden Noblesse ja viiden tähden satiinilakanat! Meille ostettiin sieltä lähinnä lakanoita ja pyyhkeitä. Muistan aina ne mustat, kahdeksankulmaiset (vai kuusikulmaiset?) astiat. Ajattelin, että sitten kun olen aikuinen, aion ostaa ne! Miten jännittävää, MUSTAT astiat! No, nyt ehkä ne olisivat hieman turhan ysärit nykymakuuni. 😀

Vilkaisinkin juuri Hobby Hallin sivuja, ja siellä on nykyään kaikkea fancyä. Meillä taitaa olla vieläkin jopa käytössä sieltä tilatut Jurassic Park – ja Milton-pussilakanasetit. Milton oli siis se valkoinen esteratsu, heppatyttöjen suuri sankari.

On myös ikävä lapsuudesta sitä, että pystyi lähtemään reissuun ilman, että täytyi ajatella menkkavarustautumista tai ottaa mukaan erikseen perusrintsikoita ja urheiluliivejä, jos vaikka pitääkin käydä jossain ulkoilemassa. Yksillä kengillä pärjäsi silloin. Ei ollut myöskään aikuishikeä. Pidin usein samaa paitaa monta päivää, toki voi olla, että se oli muuten sit vähän nuhjuinen ja olisi sietänyt vaihtaa jo aiemmin…

Nykyään toki tajuaa, että silloin äiti teki suuren osan metatyöstä ja pakkaustyöstä, että oli lähtökohtaisesti ne helpot vaatteet mukaan pakattavaksi. Mutta silti. Olisi kiva reissata ja kyläillä, mutta kun on se lähtemisen vaiva! First world problems.

Tällä viikolla pitäisi pyörän tulla huollosta ja sitten voisi muistaa taas huristella vaikka viimein sinne Noljakan lintutornille. Seuraavaksi sitten auto huoltoon.

Kehitystä

Tags

, , , ,

En tiedä, oliko äskeinen hetki erittäin cool vai erittäin sad, mutta miulla oli just sopiva määrä nachoja ja salsaa, ja koska ne nachot oli pussinpohjimmaisia ja murskana, niin kaadoin ne siihen salsapurkkiin ja söin lusikalla koko setin. Ehkä tuo kuitenkin voitoksi kääntyy!

Kokeilin tänään myös erän chiansiemenpuuroa. 😀 Yllättävän kiva koostumus! Pelkäsin, että olisi viilimäistä ja venyvää tai liian sammakonkutua, mutta olikin enemmän mannavelliä. Itse kun en nykyään oikein puuroja fanita, saati jaksa keitellä niitä, niin tuo voisi olla vaihtelua mysli-jugurtti-linjalle ja niille ainaisille voileiville aamupalana.

Kevätkevätkevätkevätkevätkevät!!!!!! Pari lämmintä päivää, ja yhtäkkiä linnut laulaa kaikkialla ja ilmassa tuntuu se enteellinen tuoksu, että kohta kaikki paikat alkaa puskea vihreää. Tai no, puskisivat, jos kelit säilyisi hyvinä, mutta kylmää taitaa taas olla tulossa. Mutta sieltä se tulee! Ja tuo valo! Tää toukokuu on aina itselle vaarallista aikaa, kun menojalkaa vipattaa ja tekisi mieli vain seikkailla yöt läpeensä jossain metsissä ja niityillä. Kaikki ihmiset näyttää jotenkin tavallista kivemmilta ja veri virtaa omissa suonissa vähän vilkkaammin.

Synttäripäivitystä en nyt muistanut tehdä. 32 vuotta. Kieltämättä enemmän on ollut viime vuosina ikäangstia kuin ennen, vaikka itse kyllä haluaisin ajatella, että ikä on vain numero ja kyllä se kalkkeutuminen ja muu on enemmän valinnoista ja asenteesta kiinni. Tuntuu vaan, että tosi monet kavereista ovat jo aika vakiintuneita joko töiden, ihmissuhteiden tai molempien suhteen, ja se luo tietysti tiettyä pysyvyyttä ja ennakoitavuutta. Tiedän olevani rikkinäinen levy, mutta kyllä ne säännölliset kuukausitulot olisi aika vitun jeba.

Välillä oon myös angstannut sitäkin, että enkö mie kehity henkisesti yhtään eteenpäin, vaan tunnenko loppuikäni olevani epävarma teini, mutta onneksi tähän tuli semmoinen reality check erään löytämäni kirjelappusen ansiosta. Olin nimittäin joskus vaihtariaikana kirjoittanut yhdelle ihastukselleni kirjeen, jota ei missään tapauksessa pitänytkään lähettää, vaan sen tarkoitus oli juuri auttaa purkamaan omia tuntoja. Voi apua. Voi helvettiperkelehormonisekoiluapua. Olisin nauranut hysteerisesti, jos olisin siltä myötähäpeältä kyennyt. Kiemurtelin oikeasti lattialla ja hoin ääneen, että “ei ei ei ei!” Nyt jo naurattaa onneksi. Siis pari kolme sivua niin totaalista teiniangstia, dramaattisuutta ja pateettisuutta. Oli kuulkaa kielikuvia, vertasin häntä ja itseäni milloin mihinkin ja heristin lyyristä nyrkkiä kohtalolle, joka niin julman ivallisesti toi polkumme edes etäisesti samalle kartalle. Nuori Werther oli sen selostuksen rinnalla rationalisti. Ja en nyt silleen aktiivisesti häpeä sitä, tai soimaa siitä itseäni, mutta olipahan vain kiva nähdä ihan konkreettisesti ja oman menneisyyden itsensä kertomana, että on kuitenkin ehkä jotain positiivista henkistä kasvua ja suhteuttamiskykyä tullut sittemmin. Mainittakoon vielä, että ihastus pysyi hyvin salaisena kaukokaipuuna koko vuoden, ja erittäin hyvä niin, koska kohde oli opettaja. Semmoinen (silloin) 27-vuotias rokkarityyppi, mutta silti. Huhhuh! 😀

Netti on oikutellut koko illan, näinköhän tämä vuodatus ehtii nyt latautua.

Work/Play

Tags

, , ,

Kuuntelen juuri uuden Doom-pelin soundtrackia ja kylläpä tuli ikävä Doom II:n pelaamista! Toki uusikin kiinnostaa, mutta tässä koneessa ei varmaan riitä paukut siihen, ja muutenkin oon ollut niin pihalla peleistä ja niiden kehityksestä viimeiset 15+ vuotta, että tuskin ihan heti pääsisin kärryille. Muistelen, että lapsena ja nuorena kuitenkin pelasin aika paljonkin. Olisi kivaa päästä pelaamaan nyt jotain räiskintäpeliä, joka ei olisi liian vaikea. Haluaisin rentoutua, en saada lisää stressiä pelistä ja sen suorittamisesta.

Selvisipä muuten vasta vuosia myöhemmin, että Doomin äänetkin olisivat olleet vähän täräkämmät paremmalla äänikortilla. Nytkin kyllä kaikki ovenavausäänet ja muut tehosteet ovat jääneet niin aivoihin, että aina, kun niitä kuulee tv-sarjoissa, tulee semmoinen virnistys naamalle. Haa, mie tiedän tuon!

Eilen oli taas pääsiäistauon jälkeen miekkailua. Niskat on nyt aika jumissa, mutta muuten oli taas kivaa. Sain jopa suoraan palautetta, että kehittymistä on tapahtunut! Sain myös palautetta niistä asioista, joissa on hiomista, mutta onneksi silleen tosi hyvällä ja selkeällä tavalla. Oli ihan huojentavaa, varsinkin, kun muutaman kuukauden on jo tuntunut, että olen lähinnä taantunut noissa jutuissa.

Oon ehtinyt maistelemaan tosi vähän uutusjäätelöitä! Kohta on kesä jo päällä! Nyt pakastimessa odottaa osin jo syöty Magnum-purkki, ai jösses miten hyvää! HeVi-päiväkirjojakin olen yrittänyt pitää, mutta epäonnisesti rambutanit menivät homeeseen ennen kuin ehdin syödä ne. Pitää hommata uudet jossain vaiheessa.

Töistä otan taas liikaa stressiä. Onneksi niistäkin oon saanut myös hyvää palautetta ja ihan ulkopuolisiltakin, siis silleen ei aivan lähipiirin ihmisiltä. Ehkä sitä näin perjantai-iltana voi vähän taputtaa itseään olalle ja todeta, että jos kohta en kirjoitakaan kovin raflaavista aiheista tai osallistu vallan vahtikoirana poliittiseen journalismiin, niin kirjoitan kyllä muuten oikein asiallisia ja selkeitä, ihmisen näköisiä juttuja. Jonkunhan se on sekin tehtävä.

Huono maailma

Tags

, , , ,

Maailman paino tuntuu taas hartioilla. Tuntuu, että pahuutta on liikaa ja kaikkialla, ja että on turha yrittää tehdä mitään, kun totuudella ja solidaarisuudella ei ole mitään väliä nykyään. Samalla hävettää olla niin etuoikeutettu ja elää turvassa, kun muualla ihmiset elää sodan keskellä.

Kävin äänestämässä, mutta tuntuu, että onko noillakaan enää nykyään hirveästi väliä. Tuntuu, että hyväveli-verkostot ja muut päättää kaikesta, jotain paikallispolitiikkaa annetaan sitten olla sumuverhona muulle vehkeilylle. Ehkä huomenna on taas vähän vähemmän nihilistinen olo. Handmaid’s Tale tuntuu entistä ajankohtaisemmalta.

Ylipäätään ihmiskunnan julmuus tuntuu välillä mahdottomalta sulkea tietoisuudesta. Olen kuunnellut The Tudors -sarjan soundtrackia, sillä se on mainio, mutta samalla on tullut pakosti ajateltua kaikkia mestattuja vaimoja ja ylipäätään sitä, miten helppoa valtaapitäville on vain pistää porukkaa pyövelin eteen. Samanlaisia juttuja tulee pyöriteltyä mielessä, kun luen Milja Kauniston Corpusta, joka sijoittuu Ranskan vallankumouksen kliimaksiin. Giljotiini paukkuu siellä sun täällä. Ihmiset ovat kyllä yksiä perkeleitä.

Jaahas, jokohan se olisi iltaruuan aika nyt 23:20? Ei kyllä mikään ihme, jos on muutenkin ankea olo, kun oon syönyt tänään lähinnä voileipiä, jugurttia ja yhden munkin, sekä neljä kuppia kahvia. Miten muistuttaakin niin kovin kesän 2010 ravintoympyrää? Tällä kertaa sain sentään parsakaalin heti tuoreeltaan ruokaan. Jospa tällä kertaa heitän siitä vain alle 10 % pois!

Hyvä perjantai

Tags

, , , , ,

Huh. Aion nyt luetella töitäni, huolimatta siitä, mitä mieltä vanha kansa on töitään luettelevien mielenlaadusta.

Sain viikolla tehtyä oikeastaan ihan hyvissä ajoissa pelkäämäni työhommat. Uskalsinkin jutella ihmisille, sain helposti haastatteluja ja aurinko sai kaikki jotenkin hyvälle tuulelle. Kävin molemmissa treeneissä ja vielä salillakin, huomenna ehkä voisi käydä venyttelemässä.

Tänään vaihdoin uudet pistokkaat multiin ja aiemmin viikolla sain vehkan vaihdettua altakasteluruukkuun ja niin ikään uusiin multiin. Mullanvaihdon jälkeen päätin siivota kerrankin kunnolla pitkästä aikaa. Vein mattoja ulos ja moppasin. Pesin pyykkiä ja myös miekkailutakin. Ostin uutta Method-pyykinpesuainetta, joka tuoksuu Yankee Candlesin Fresh laundry -kynttilältä. Tuli hajumuistopaluu Irlantiin, jossa polttelin niitä useammankin. Tiskit jätän huomiselle.

Käytiin Sannan kanssa kaupassa, ostin tarpeita bruschettoihin ja nappasin Alkosta pullon viiniä ja pari olutta matkaan.  Ostin myös Iberico-juustoa.

Nyt on jotenkin kerrankin rauhallinen ja rento olo! Edes aamulla uhitellut migreeni ei ehtinyt päälle, vaan kerkesin ottaa särkylääkkeen ja menin Jesnille aamukaffelle. Saatoin sen asemalle ja haistelin kevätilmaa takaisin pyöräillessä. Oikein oivallista. En kyllä osaa syödä bruschettoja röpöstelemättä koko ajan noita tomaatteja pois leivältä, mutta menkööt. Hyvää se on joka tapauksessa!

 

DSC_0668

Kevään korvalla

Tags

, ,

Long time no update. Tänne on välillä vaikea kirjoitella, kun tavallaan paljon on mielen päällä, mutta sitten ei ihan kaikelle kansalle julkiseen blogiin viitsi niin paljon avautua.

Kevät alkaa tuntua kaikkialla. Lisääntyvä valo ja tietty tuoksu ilmassa, lintujen laulu… Tekisi mieli vähän seikkailla! Pitänee lähteä joku päivä haahuilemaan taas Kuhasaloon tai johonkin lähiluontoon. Harmi, että täydenkuun aikaan oli niin pilvistä. Tekee mieli myös ruokota kämppää, vaihdoin jo mullat vehkaan ja pistin rönsyliljan pistokkaita veteen juurettumaan. Yhtä aikaa on tosi tekeväinen ja toisaalta unelias olo. Oon nukahtanut iltaisin hämmentävän nopeasti ja nukkunut melko hyviä unia. Aamuisin silti väsyttää ja välillä tulee otettua päikkäreitä.

Kävin viime viikonloppuna porukoiden luona ja kävin lenkkeilemässä liukuestesuojien kanssa. Miksiköhän en oo älynnyt hommata sellaisia tänne itselleni? Aina ärsyttää, että on huono ilma kävellä, kun ei oo lenkkeilyyn sopivia, luistamattomia kenkiä. Ehkä seuraavalla kauppareissulla muistan tämän.

Uuden paistinpannun sentään sain, kun Fiskarsin Hard Face ei ollut nimensä veroinen, vaan meni kuukaudessa varovaisella ja huolellisella käytöllä pilalle. Sain hakea uuden pannun ja ainakin nyt tuo selvisi ekasta lämmityksestään muuttumattomana.

Tänään olisi St. Patrickin päiväkin, mutta ei taida tulla lähdettyä tuopilliselle. Ehkä huomenna sitten voisi pyörähtää jossain baarissa. Toisaalta ei silleen oo haitannut, että nyt on tullut juotua vähemmän, mutta lähinnä seuran takiahan sitä haluaisi ihmisten ilmoille. Taidanpa siemailla tuolta yhden siiderin ja viettää sohvailtaa. Johan tuo ramaseekin näin kymmeneltä illalla…

 

Yhteistyö ja avunanto

Tags

, , , , ,

Tuli tuossa yksi päivä Jesnin kanssa autoillessa puheeksi auttaminen ja avun kysyminen, ihan tämmöisissä ystävä- ja tuttavapiireissä. Huomasin, että en oikein mielelläni kysy apua mihinkään keneltäkään. En myöskään automaattisesti osaa tarjoutua avuksi, mutta tästä olen aktiivisesti yrittänyt opetella pois. Taas kerran varmaan kyseessä on ihan vain kotoa opittu tapa, jossain määrin toki voi myös perusluonne vaikuttaa.

Muisteltiin siinä tähän liittyviä tapahtumia. Joskus ihan opiskelujen alkuvuosilta muistan hatarasti tapauksen, jossa taisin pohtia ääneen, että miten saisi jonkun isohkon tavaran vietyä minulle tai miulta veljelleni toiseen kaupunkiin, kun postissa sitä ei olisi saanut. Jesni taisi silloin ehdottaa, että eikö joku meidän sukulainen tai naapuri olisi vaikka menossa samaan suuntaan ja voisi viedä sen. Olin ihan totaalisen hämmentynyt. Meillä perheessä ei yleensä ikinä kysytty keltään edes semi-läheiseltä ihmiseltä kyydityksiä. En myöskään muista, että porukat olisivat ikinä tehneet vastaavaa. Ei noita koskaan ääneen avattu, mutta jotenkin itselle on jäänyt semmoinen tunne, että kyse oli vaivaamisesta ja sen välttämisestä, että eihän nyt jotain naapuria voi velvoittaa ajamaan sivuun muutamaa kilometriä jonkun tavaran takia. Tää on tietenkin nyt minun ja meidän perheen tulkinta asioista, joissain muissa perheissä ja yhteisöissä olisi päin vastoin normaalia ja perustoimintaa, että naapureita autetaan ja tuommoiset kyyditykset menisi tavallisen kanssakäymisen piikkiin.

Tää keskustelu sai ainakin hetkeksi jonkun lampun syttymään, ja ehkä se myös selventi jotain pitkäaikaisia käytösmallejani. Meillä on aina ollut semmoinen “ite pittää pärjätä” -meininki. Monissa asioissa se on ollut ihan hyväksikin: oon oppinut paljon vähän kaikesta, kun olen opetellut itse ja kokeillut. Olen myös muutenkin halunnut oppia ja omaksua uutta, eli se on tässä ollut tukena. Kääntöpuolena sitten en ole tottunut pyytämään apua edes silloin, kun sitä oikeasti tarvitsisin. Välillä voisi myös pyytää apua juttuihin, vaikka ei niin edes tarvitsisi, koska olisihan se kivempi tehdä jotain porukalla.

Liekö sit joku pohjalainen piirre, mutta miulla on joissain asioissa aina semmoinen kaikki-tai-ei-mitään-meininki. Kun joskus teininä kiukuttelin, porukat äyskäisi, että olisin joskus hiljaa, enkä aina valittaisi. Olin sit kaksi päivää kokonaan puhumatta. Ala-asteella sitten tähän avunpyytämiseen liittyen tapahtui käänne, kun oltiin valmistelemassa jotain koulun juhlaa, ja sain tehtäväksi vatkata kerman jälkiruokiin. Äiti oli silloin vuorotteluvapaalla, mutta oli muiden kyläläisten kanssa myös koululla auttamassa, joten kysyin äitiä avuksi hommaan. Äitin sijaisena ollut opettaja sen sijaan tokaisi napakasti, että “Kyllä sinä osaat tehdä itsekin!” Päässäni sitten meni kai joku “no tehdään sitten itse, perkele”-vaihde silmään, enkä ole sen jälkeen pahemmin apua pyydellyt. Sinänsä miusta tuon sijaisopettajan kommentti oli pitkällä aikavälillä hyvä ja asiallinen – siihen asti turvauduin liikaakin äitiin. Se äiskän vuorotteluvapaavuosi oli itselle monin tavoin tosi hyvä, vaikka välillä kipuilinkin, kun kerrankin sain olla kuin muutkin lapset koulussa. Äiti ei ollutkaan jatkuvasti kulman takana, vaan sain olla ihan perusoppilas. Paljon ovat vaikuttaneet varmaan myös vaihtarivuosi ja kieliharjoittelu.

(Edit. Lisäys: Ihan ensimmäisiin koulutodistuksiin muuten opettajani, eli äitini, oli kirjoittanut arvioksi suunnilleen näin, että “Osaat hyvin itse, mutta joskus haluat huomiota ja silloin pyydät herkästi apua”. Jännä homma, että on sit myöhemmin noita lukiessa ruvennut miettimään, että ei kai sit kantsi pyytää apua.)

Vaihtarivuonna muistan äkämystyneeni sisäisesti, kun kannettiin yhteen tapahtumaan tuoleja ja host-perheen isä meinasi auttaa ja ottaa miulta osan tuoleista kannettavaksi. Mielessäni jupisin, että ei suomalaista naista tarvitse auttaa, työntäkää nyt konservatisminne pepattiin. Jälkikäteen ajatellen se varmaan vaan halusi auttaa, ilman mitään sen kummempaa. Ja amerikkalaisuuteen kuuluu kaikessa auttaminen.

Pyydänkin anteeksi, jos olen joskus torjunut tarpeettoman tylysti avuntarjoukset tai jos olen itse jotenkin päsmäröinyt. Olen niin tottunut siihen, että kaikki tehdään itse, etten oikein osaa tunnistaa niitä hetkiä, missä muut toimivat toisin, ainakaan siinä hetkessä. Jälkikäteen saatan sit miettiä, että meniköhän nyt itellä ihan putkeen.

Tänä viikonloppuna oon taistellut kylppärin loisteputken kanssa. Tänään sain sen viimein liikkumaan ja vaihdettua uuden tilalle. Tuostakin tilanteesta kasvoi joku ihmisyyden mittari itselle. “En pyydä apua. En varmana pyydä! Ite pittää pärjätä! Tämän takia nyt huoltomiestä soiteta, on niillä parempaakin tekemistä!” Tässä vaiheessa uskallan tunnustaa, että kun taannoin ostin uuden sohvan, mietin hetken ihan vakavissani, että saisinko kannettua sen yksin asuntoon vaikka jonkun köyden avulla. Onneksi joku järjen ääni tuli siinä kohtaa sitten vastaan.

Arkielämän kannalta on kyllä varmasti hyödyksi osata eri asioita, enkä aio lopettaa uusien asioiden opettelua, mutta ehkä voisin yrittää opetella myös sitä avun kysymistä ja vastaanottamista. Kun onhan tää pärjääminen välillä vähän yksinäistä hommaa.

Mjooh.

Tags

,

Taas olisi vaikka mitä mielessä, mitä voisi tehdä, mutta en osaa tarttua toimeen. Olisi kiva kahvitella ihmisten kanssa, mutta jotenkin en ilkeä pyytää ketään kahville, etten vaan ole vaivaksi. Pitäis viedä tuo autokin viimein huoltoon, reppana joutuu kärvistelemään kaikki päivät ulkona, säällä kuin säällä. Ihmekös tuo, että alkaa olla sähköhäiriöitä.

Tekisi mieli ostaa kaikkea mahdollista. Vaatteita, kenkiä, meikkejä, sisustustavaroita. No, sen voin ainakin sanoa, että ei kannata ostaa Acorellen kylmävahaliuskoja. Aattelin, että onpa kiva, luonnonkosmetiikkaa ja maksoikin vain seitsemän euroa. Kokeilin sitten, ja eivät ne tainneet poistaa yhtään karvaa. Enemmän varmaan olisin saanut säärikarvoja irti jollain purkalla kiskomalla. Ehkä sitä voisi taas palata sokerointiasiakkaaksi, jos haluan noita karvoja irroitella.

Tekeepä mieli myös pullaa. Siellähän sitä olis nyt pakastin täynnä, mutta tohdinko syödä? Toisaalta eipä ne kuukausitolkulla kuitenkaan säily hyvänä, joten ehkä niitä voisi syödäkin. Onpa varmasti jännää pohdintaa tämä.

Taidan mennä kirjastoon. Wautsiwau.