Pääjuttuja

Tags

, , ,

Sain parkkisakot. Tällä kertaa kyllä kiistän virheeni ja laitoin oikaisupyynnön. Auto oli ihan oikealla paikalla, mutta parkkipirkko tai -pirkka oli katsonut etäisyyden liikennemerkkiin, ei suojatiehen. Toivottavasti pyyntö menisi läpi. Viisikymppiä on taas aika napsakka summa ihan tuosta vaan heitettäväksi.

Aloittelin pari viikkoa sitten masennuslääkkeet, taas muutaman vuoden tauon jälkeen. Totesin, että tilanne vaatii nyt sitä, ei mikään lenkkeily, omega tai kissavideot auta. Hoitaja ja lääkäri ihmettelivät, että oliko oireita ollut todella jo niin kauan kuin mitä kerroin. Ehkä sitten ihmiset hakeutuvat aiemmin hoitoon, mene ja tiedä. Pientä päänsärkyisyyttä lukuun ottamatta ne ovat kyllä tuntuneet sopivan. Jännästi on tuntunut parin ekan viikon aikana siltä, että pää jotenkin “tiivistyy” sisältä. Kaipa siellä jotain tapahtuu! Ainakin tietty lamauttava ahdistus ja maailmantuska on asettunut normaalimpiin määriin. Jatkossa sitten olisi tarkoituksena aloittaa terapiakäynnit, että pääsee viimein rauhassa ja kunnolla purkamaan kaikkea, mikä on jäänyt umpisolmuun ja muumioitunut aivojen ja mielen perukoille.

Viime viikonloppuna oli huikea ja mykistävä keikka Helsingissä, kun käytiin kaverini kanssa katsomassa Myrkurin Folkesange-konserttia. Oli ihmeellistä tuntea ekaa kertaa oikeastaan sellaisia musiikki-kylmiä-väreitä ja ylipäätään saada noin paljon irti musiikista. Olikohan lääkkeillä vaikutusta tähän vai oliko vain niin täysin itselle sopiva keikka? Ehkä molemmat. Keikka alkoi ysiltä, eli ei tarvinnut valvoa kahteentoista, keikkapaikassa oli paljon tuoleja ja mattoja istuskelua varten ja kerrankin yleisö oli kaikki samassa kelkassa ja oli hiljaa. Yksi tosi humalainen ja aggressiivinen pariskunta siinä alussa meinasi aiheuttaa häiriötä, mutta heidät siirrettiin syrjemmälle jo ennen keikan alkua.

Seuraavana päivänä ehdittiin vielä kierrellä vähän kauppoja ja tuli taas mieleen, mitä kaikkea sitä haluaisi ja tarvitsisi. Kosmetiikkapuolella pitää kyllä harkita taas jotain uudistamista, koska naama tuntuu oireilevan ikävästi suunympärysihottuman suuntaan. Toivottavasti sen ehtisi vielä pysäyttää. Vaatepuolella tarvetta olisi peruspaidoille, siisteille housuille, ulkoiluvaatteille ja talvikengille. Tarvetta olisi myös miekkailuvarusteille, sisäliikuntakengille, uusille treenivaatteille… Ja sitten autokin pitäisi kai joskus vaihtaa uudempaan. Nyt on taas ollut kaikkea pientä sähkökremppaa sillä.

Nyt menisi päikkärit, mutta en ehkä tohdi nukkua, kun sitten oon taas ihan tööt pari tuntia sen jälkeen. Illemmalla onneksi taas miekkailua, siellä kummasti kyllä piristyy.

Advertisements

Miten tehdään perusjuttuja?

Tags

, , ,

Somessa ja livenä näkee ihmisiä tekemässä ihan perusjuttuja, jotka ei tunnu koskaan luonnistuvan minulta. Kysynkin nyt avoimin mielin, koska olen aidosti kiinnostunut, että miten seuraavat jutut tehdään silleen, että ne on kivoja ja onnistuu.

  1. Miten ihmiset kuuntelee musiikkia lenkillä/urheillessa/tiskatessa/siivotessa? Olen kokeillut kaikkia, ja koska itselläni on nappikuulokkeet, homma tuntuu koko ajan hankalalta. Kävellessä ja urheillessa kuulokkeiden johto liikkuu liikkuu koko ajan vaatteiden ja kehon liikkeiden mukana vähäsen, vaikka yritän aina viritellä sen niin, että se menisi esim. urheiluliivien olkaimen alta, eikä pääsisi heilumaan vapaasti. Silti johto hilautuu pikkuhiljaa niin, että lopulta se alkaa nykiä kuulokkeita pois korvista. Lisäksi liikkuessa korvatkin hiostuvat ja kuulokkeet alkavat valua pois. En tiedä, onko miulla tavallista liikkuvammat korvat, mutta tuntuu, että kuulokkeet liukuvat ulos myös silloin, jos muutaman kerran kohotan kulmiani. Kuulen myös koko ajan häiritsevän selvästi oman hengityksen ja sykkeen, kun kuulokkeet “tukkivat” tiiviisti korvan, samoin johdon napsahdukset esim. takin vetoketjuun.Siivotessa ja tiskatessa on sama, jos kuuntelen kuulokkeilla. Jos laitan läppäriltä soimaan, en tiskatessa kuule mitään, sillä astioiden kilahtelu peittää kaiken. Siivotessa taas tuntuu, että pitäisi olla tosi kovalla, että voisin kuunnella yli mopin tai rätin suhinan. Siivoanko liian kovaa?
  2. Miten ihmiset lenkkeilee ulkona ilman, että nenä vuotaa koko ajan? Kesällä tilanne on vähän parempi, mutta kun yhtään viilenee, tarvitsen valehtelematta 5-10 nenäliinaa per tunti ulkosalla. Tämä ilmiö on ollut ihan lapsesta saakka. Tekisi mieli reippailla joskus, mutta jos meinaan lähteä kuntoilemaan ulos, pitää varautua paketillisella liinoja, sitten nenänalus jo punoittaa ja samoin käsi, kun pitää ottaa jatkuvasti hanskaa pois niistääkseen. Pakkasilla olisi hyvä ja ihana kääriytyä johonkin kaulaliinaan niin, että vain silmät näkyy, mutta se on mahdotonta, sillä kaulaliina tai kypärämyssy on hetkessä räästä märkä. Inhottavaa jo näin kirjoitettunakin, saati aistielämyksenä.
  3. Eikö muilta ihmisiltä meinaa jäätyä tuo korvan ja kaulan välinen alue? Kylmillä ilmoilla keho kestää varsin hyvin kylmää, mutta auta armias, jos tuo jännä kohta leuan ja korvien välissä on paljaalle ilmalle alttiina. Tulee sellainen inhottava kolotus jonnekin korvien ja nielun välimaastoon ja ihoa suorastaan kivistää. Tääkin kai sukuvika, äitini lenkkeilee aina sellainen kypärämyssy päässä.
  4. Miten te muut ihmiset pidätte pipoja, tai miten ne siis pysyy päässä? Onkohan miulla jotenkin väärän mallinen pää, kun kaikki pipot alkavat liikkua hetken päässä oltuaan vähitellen ylös, sellaiseksi harjakkeeksi. Tiedättekö, sellainen huoltoasemien äijäporukka-look? Täytyykö ostaa joku Bula-hatun nykyversio?
  5. Miten ihmiset muotoilee hiuksia föönillä silleen, että ne ei ala hikoilla? Olen joskus kokeillut nopeuttaa hiusten kuivumista ja/tai muotoilla tukkaa jotenkin (silloin, kun se oli lyhyempi), mutta tuntuu, että aina fööniä käyttäessä päänahka alkaa hikoilla niin, että sieltä henkivä kosteus lässäyttää kaiken kuohkeuden, mitä olen föönillä yrittänyt töhötellä. Tiedän kyllä, millainen föönaustekniikka olisi oikea ja miten se teoriassa käy, mutta tuntuu, ettei siihen lasketa hikoiluvaraa. Samoin kasvot, kainalot ja selkä alkaa pukata hikeä, kun pitää käsiä ylhäällä ja se hidastaa ja melkein pilaa vaikka johonkin juhliin valmistautumisen, kun pitää viettää ylimääräinen vartti kainaloita pesten ja kuivatellen.
  6. Edelliseen liittyen, miten ihmiset käyttää pinnejä? Pitäisikö tukkaa karhentaa jollain muotoiluaineella? Miulla pinnit liukuu pois tukasta sitä mukaa, kun niitä saa sinne laitettua. Pinnejä myös tuntuu tarvitsevan ihan älyttömästi. Miulla oli jossain hyvin simppelissä nutturassa n. 30-40 pinniä, sitten vasta kesti kasassa. Vanhojentanssikampauksessa oli yli 70.

Näitä minä mietin, muun muassa. Jotain muitakin vastaavia kysymyksiä on välillä mielessä, pitääpä listailla tänne, kun tulevat taas mieleen.

Under the weather

Tags

, ,

Miten voi olla taas näin vaikeaa tarttua töihin? Miulla on to-do-lista edessä, eikä mikään ees oo kovin vaikea juttu yksinään, mutta ne vaatii keskittymistä ja tuntuu, etten jaksa viittä minuuttia kauempaa yksittäistä tehtävää. Koko ajan haluan tarkistaa puhelimen, käydä huumorisivuilla, syödä, keittää kahvia, käydä vessassa tai maata sohvalla. Kahviakaan ei halua keittää, sillä oon jo juonut päivän kiintiön ja muuten menisi seuraava yö ihan sekaisin. Lisäksi tuntuu inhottavasti silleen ihan pienesti flunssaiselta. Parina aamuna on ollut vähän tukkoinen olo ja kurkku tuntuu ei-tavalliselta. Vituttaa. Enkö muka sitten oo levännyt tarpeeksi? Maanantaina tuntui treeneissä kyllä ihan normaalilta, mutta tiistaina oli tää nuupahdus taas.

Tavallaan tekisi mieli vain nukkua, mutta nukkuminenkaan ei tunnu antavan sellaista lepoa, mitä tarvitsisin. Heräilen taas aika usein ja lisäksi on vaikea löytää sopivaa asentoa, jossa olisi tarpeeksi lämmin, mutta ei hiostava ja jossa voisin nukkua raajat suorina. Kädet tuntuu puutuvan nykyään tosi usein asennossa kuin asennossa. Olen joskus selällään, silleen kädet rennosti vatsan päällä vähän koukussa, ja silti kädet puutuu kyynärvarresta alaspäin!

Huoh. Sain syötyä lounaankin, joten nyt pitäisi oikeasti vain kirjoittaa. Mutta kun tuntuu, ettei miulla ole mitään sanottavaa.

Eka ekaa

Monilla oli hyviä ja mielenkiintoisia vuoden 2017 summaamisia Facebookissa ja blogeissa. Itsekin haluaisin kirjoittaa jotain, mutta en oikein tiedä mitä. Vuosi 2017 oli… vuosi. Kaikki oli jotenkin paikoillaan. Ajelehtimista, siitä olen tainnut tännekin kirjoittaa useasti. Lähipiirissä on ollut isompia ja rajujakin elämänmuutoksia ja niistä selviytymisiä. Itselle ei onneksi ole tapahtunut mitään silleen rankkaa tai äkillistä, mutta ei kyllä myöskään parempaan suuntaan.

Tein kyllä aika paljon töitä, mutta en missään vaiheessa ole ollut vakituisesti palkattu tai edes missään työsuhteissa, vaan aina freelance-pohjalta keikkatyöläisenä. Rahatilanne on ahdistanut koko vuoden. Kunpa saisi joskus jotain säästöön, eikä kaikki menisi vuokraan, autoon ja pakollisiin elinkuluihin. Kai sitä voisi sitten yrittää säästää ruuasta ja viihteestä, mutta en nyt viikottain käy rimpsalla ja muutenkin koen, että ehkä sitä voi jotain iloakin itselleen yrittää joskus tuottaa vaikka keikallakäymisen tai kahvittelun muodossa.

Epämääräinen ja vaihtelevan kokoinen ahdistuneisuus on kyllä ollut “kaverina” koko vuoden. Se on vaikuttanut moneen osa-alueeseen elämässäni. Kesällä kokeilin Tinderiä ehkä kuukauden verran, kunnes sekin alkoi ahdistaa liikaa. Tuntui muutenkin, ettei se oo ehkä itselle paras väylä, ja toisaalta ahdisti jo ajatus siitä, että ihastus olisikin vain yksipuolista ja sitten olisi vaikeaa ja noloa. Tällä hetkellä on kieltämättä aika kyyninen suhtautuminen rakkauteen, omaan ainakin. Tuntuu helpommalta ja turvallisemmalta lukea hömppäromantiikkaromaaneja kuin asettaa itseään oikeasti emotionaalisesti tulilinjalle.

Hämmentävintä on, etten oikeastaan muista kovin tarkkaan vuoden aikana olleita tapahtumia. Kaikki päivät olivat niin samankaltaisia. Ajatukset meni aina vain deadlineista toisiin ja elin viikko kerrallaan. Ei kai sitä muutenkaan voi, ehe ehe, mutta tajunnette, mitä tarkoitan. En tehnyt mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia, eikä nytkään oikein ole näkökulmaa sellaisiin. Henkinen likinäkö?

Alkavalta vuodelta toivon muutosta parempaan ja voimavaroja sen toteuttamiseen. Toivon myös (edelleen) säännöllisiä tuloja ja jotain kivaa matkaa vaikka, tai mahdollisuutta hankkia miekkailukamoja hyvällä omalla tunnolla.

Toivon, että löytäisin taas enemmän luku- ja kirjoitusinspiraatiota. Toivon, että raivaisin aikaa piirtämiselle. Toivon, että muistan käydä kävelemässä luonnossa, enkä vain aina könöttää koneella. Toivon, että olisin enemmän taas minä.

Joulun jälkeen

Tags

, , ,

Olin loppujen lopuksi flunssassa melkeinpä jouluun saakka. Joulunvietossakin niistin vartin välein, mutta pikkuhiljaa tauti alkoi siitä asettua. Jouluna ei kyllä juurikaan levätty tai loikoiltu. Koska veljeni oli muuttanut vastikään uuteen taloon, vietettiin joulunpyhät imuroiden, poraten, kiinnittäen, sahaten ja siivoten. Kannettiin pinoksi puolitoista kuutiota halkoja ja tehtiin niille joutessaan kunnon tukitelineet. Meillä taitaa tuo pikkutarkkuus olla vähän sukuvika. Veli kokosi Ikea-laatikoston suorakulman avulla ja piti porailla uudestaan, kun ei mennyt heti suoraan. Oli kyllä mukava lähteä johonkin kotoa edes muutamaksi päiväksi, mutta kieltämättä olisin arvostanut myös esim. tunnin tai parin hetkeä, jolloin olisi voinut vain lukea tai ottaa vaikka päikkärit. Flunssanjämät kuitenkin pistivät väsyttämään vielä aika tehokkaasti.

Paluu arkeen koitti työhommien muodossa ja tuskailin pari päivää, tajusinko yhtään, miten yksi homma piti tehdä. En edelleenkään ole varma. Toivottavasti tulee jotain kommenttia ja ehdin korjata juttuja, jos meni päin vittua.

Sen verran sain luetuksi jouluna, että sain loppuun Douglas Couplandin Jumalan jälkeen -romaanin. Siinä on lähinnä yhden sivun ajatusmaisia tuokiokuvia kirjan kertojan pohdinnoista siitä, onko ilman Jumalaa kasvaneella sukupolvella oikein mitään suuntaa. Kuulostaa tylsältä noin kuvailtuna, mutta kaikki ne tekstinpätkät soljuivat jotenkin todella kauniisti peräkkäin ja tuntuivat hyvin aidoilta ja samastuttavilta monin paikoin. Pitkästä aikaa joku kirja itketti, niin osuvasti jotkut kohdat oli puettu sanoiksi. Sellainen haikea irrallisuuden tunne huokui jokaisesta kohdasta. Tekisi mieli lukea lisääkin tuolta kirjailijalta, ekanahan luin JPodin, jonka sain joskus lahjaksi. Se oli viihdyttävä, mutta siinäkin oli jotenkin riipaisevia taustasävyjä. Pari muuta Couplandin kirjoista käsittelee yksinäisyyttä ja kouluampumista, joten en tiedä, uskaltaako niitä oikein ottaa lukulistalle.

Olen kuunnellut aika paljon nyt :Of the Wand and the Moon: -bändiä. Mietityttää kyllä, natsaako tämäkin bändi jotenkin oikealle, kuten monilla neofolk-bändeillä tuppaa olemaan. Toisaalta ei ainakaan sanoituksista käy ilmi sen enempää ideologiaa.

Pääsin eilen viimein katsomaan Star Wars – The Last Jedi:nkin! Piti mennä jo joulunalusviikolla, mutta olin niin flunssainen, etten viitsinyt mennä räkimään omaksi ja muiden riskiksi sinne. Onneksi olin säästynyt oikeastaan kaikilta spoilereilta, enkä tähänkään spoilaa sen enempää juonesta. Toki se lienee useimmille selvää, että Carrie Fisheriä ei nähdä ainakaan suoraan näyteltynä tulevassa osassa. Se harmitti ja suretti leffaa katsoessa. Tykkäsin peruselementeistä, jotka tekevät Star Warsista Star Warsin. Tietyt alukset, koneet ja ympäristöt olivat tuttuja ja hauskoja yksityiskohtia. Tykkäsin myös siitä, miten Kylo Renin ja Reyn hahmoja syvennettiin, samoin kuin monia muitakin pääosia. Musiikkeja ja erityisesti niitä teemoja olisi kyllä saanut olla selkeämmin esillä. Ne tuovat ainakin itselle todella tärkeän panoksen katselukokemukseen.

Ärsyttää, kun oon niin paljon kotona itsekseen ja toisaalta en sitten saa aikaiseksi tai koe luontevaksi lähteä ihmisten ilmoille ja tehdä aktiivisesti juttuja. Sinänsä flunssa oli ihan hyvä tauko kaikkeen, kun ei tarvinnut tuntea syyllisyyttä salilla käymättömyydestä tai muusta. Haluaisin kuitenkin tehdä juttuja nyt, kun tässä vielä nuoria ollaan, mutta tuntuu, että aika ajaa miusta ohi kovaa vauhtia ja ite seison vielä väärällä asemallakin. Vanhenemiseen liittyvät asiat välillä huolettaa. Ei mitkään rypyt tai harmaat hiukset, vaan se, että elimistö ei tästä ainakaan vahvistu ja parane merkittävästi ja jossain pääteaseman lähellä odottanee muistisairaudet, kun siihen on sukurasite. Siksikin haluaisi nyt saada edes jotain muisteltavaa sitten, kun lähimuisti alkaa prakata.

Mautonta arkea

Tags

, , ,

Eilen alkoi tuntua flunssaiselta jo aamupäivästä. Nyt on sitten kurkku kipeä ja nenä tukossa. Menin nukkumaan jo klo 21-22 maissa. Nukahdin, mutta heräsin sitten klo 1 taas huutopainajaiseen. Vittu, kun en voi nukkua yhtään selälläni. Sama juttu parina edellisenä yönä. Välillä myös näen sekavia valvepainajaisia, joissa peitto liikkuu itsekseen tai taulu valuu seinällä… Kyljellään nukkuessa sitten monesti alempi käsi puutuu, ja sitten kauhuissani ihmettelen, mikä lihaklöntti sängyssäni on, ennen kuin tajuan sen olevan oma raajani.

Laitoin tuossa yksi ilta itselleni jälkkäriksi/iltapalaksi piparkakkuja, sinihomejuustoa ja viikunahilloa. Sitten se maistuikin miun mielestä tosi mitäänsanomattomalta. Ei varsinaisesti pahalta, mutta ei mitenkään hyvältäkään. Tuntuu, etten ole hyvä Ruokaihminen, kun en tykännytkään! Muutenkin monet joulukonvehdit ovat maistuneet aika… mauttomilta? En tiedä, mistä on kyse! Ehkä oon vaan syöny liikaa ja makuhermoni ovat käyttäneet kaiken elinvoimansa.

Tekisi mieli mennä jouluostoksille, mutta palkat tulee vasta lähempänä loppukuuta, joten on vähän nihkeetä. En keksi mitään kivoja ja suht edullisia lahjoja. Ainahan sitä voi jotain kahvia ostaa, mutta tuntuu, että teen niin joka vuosi. Lisäksi itsellä olisi isompia hankintoja tehtävänä, mutta tuntuu vaikealta päättää, mitä nyt priorisoisi. Ai niin, ja veden tasausmaksu pitäisi hoitaa. Äks dee ja lollers.

Valoa hämärässä

Tags

, , ,

Ostin viimein himoitsemani jouluvalot, semmoiset valkoiset paperinarupalloset ledivaloin. Saa nähdä, kestääkö lankaviritelmä pidemmän päälle. Yön yli ne ainakin kestivät ihan ok.

Tiedättekö, mitä on yksiönauru? Se on sellaista kovaäänistä, jopa haukahtelevaa naurua, joka kaikuu yksiössä (tai muunkin kokoisissa asunnoissa, mutta lähinnä yksin asuessa), kun selaa illasta toiseen meemejä tai nauraa holtittomasti jollekin muulle riemastuttavalle asialle. Sitten tajuaa, miten rajulta se nauru tyhjyydessä kuulostaakaan. Tänäkin syksynä on tullut yksiönaurettua aika paljon.

Maanantain treeneissä onnistuin muuten viimein palomieskantamisessa! Woop! Olis melkein ollut valokuvan paikka. Lopputreenien vapaata sparria kyllä videoitiin ja olin niistä positiivisesti yllättynyt. Jotkut omat liikkeet näyttivät jo ihan miekkailulta, eikä vain sohimiselta. Toki sitäkin oli, mutta noin muuten olin paljon liikkuvampi ja venyvämpi kuin oletin. Torstaina taas sain kunnon piston vahingossa yläreiteen. Imakkaa teki. Sekin crotch shot jäi vielä kaiken lisäksi nauhalle.

Glögiä on jo mennyt ja pipareitakin yllättävän paljon siihen nähden, etten yleensä oo pipari-ihmisiä. Joulutortunkin ehdin jo syödä, kun yhden leffanäytöksen yhteydessä sai kahvitella. Torstaina pääsin myös Lidlin paistopisteelle ja ostin testiin blogimaailmaa kuohuttaneet pastel de nata -portugalilaisleivokset. Nammmmmmmm! Pahuuden Lidl, miksi tarjoat kaikkea halvalla?!

Kysyin viimeksi Alkossa käydessä ihan vinkkejä, että mihin punkkuun sitä seuraavaksi laittaisi rahansa, kun haluaisin maistella jotain uutta, mutta en saada massiivista päänsärkyä. Myyjä suositteli yhdysvaltalaista Beringeriä, joka taisi maksaa siinä 12-13 euron hujakoilla ja ainakin näin parin lasin jälkeen on oikein kelpo tavaraa. Yksiönauru raikaa, kun juo yksiöviiniä ja katsoo hassuja kuvia internetistä.

Gloegi maxima

Tags

, ,

Aloitin glögikauden. Pitäisiköhän tänä vuonna ostaa taas tavoitekonvehtirasia? Suklaa nimittäin kiinnostaa, silleen 24/7.

Kävin vaihteeksi taas salilla ja kokeilin pistää kyykkytankoon 30 kiloa. Sehän meni ihan kivasti! En tiedä, miksi se 20 on ollut vuoden niin tasaraskas. Siis tuntuu, että sitä on ollut ihan yhtä raskasta nostella silloin alussa ja nyt viime viikolla. Kuitenkin kyykkyjä ja muuta perstreeniä on ollut pitkin vuotta, joten luulisi, että siinä olisi helpottanut. Ehkä kuitenkin jatkan tuolla isommalla. Rintaprässissä kuitenkin oon pystynyt jo tuplaamaan alun viisitoista kiloa, mistä lähdettiin. Ja huhheijaa, uskaltauduin kokeilemaan niitä vastuskuminauhoja apuna leuanvedoissa, ja oon saanut tehdyksi rakenteellisesti viimeinkin oikean leuanvedon. Erittäin kevennetyn siis, mutta tuleepa ainakin oikea liikerata tehtyä. Tässä sitä kirjoitetaan salitreenistä ja urheilusta kuin mikäkin atleetti.

Sinänsä ei haittaa, että voimat kasvaa ja noin, mutta salilla peilistä itseäni katsoessa taas mietin, että oon kyllä aika kolho naiseksi. Arse on myös kasvanut kokoa entisestään ja välillä treeneissä nolottaa, kun näyttää siltä, että korostan sitä, vaikka seisoisin normaalisti. Ärsyttää, kun näistä omista angsteista ei pääse irti. Piilarit päässä myös huomasi, miten nenä tuntuu kasvavan ja muuttuvan kulmikkaammaksi vuosi vuodelta. (Itse asiassa nenä kasvaa vissiin koko elämän ajan, eli sinänsä oikea havainto, mutta plääh.) Kulmakarvat sentään onnistuin nyppimään kerrankin jotenkin särmään siipimuotoon.

Eilen ja tänään on ollut kyllä ihanan kirkasta ja talvista. Tiet on tosin älyttömän liukkaat, mutta muuten on ollut kiva katsoa kimaltavaa lumipeitettä ja nähdä pitkästä aikaa aurinko ja kuu. Tekee mieli just glögeillä ja kuunnella jo joulumusiikkia. Harmi, ettei Kissakalenteri ole vielä päivittynyt tälle vuodelle.

Viikonloppuna edessä taas reissu porukoille. Toivottavasti auto ja kuuppa kestävät.

 

Ruosteessa

Tags

, ,

Jäi näköjään se “loma” pitämättä. Ehheheee. Vähän on ollut viime viikot taas sellaista, että tekemistä tulee koko ajan lisää ja on tunne, että samaa tahtia unohtuu jotain oleellista. Vielä ei ole unohtunut, mutta ehkä sekin päivä vielä tulee, kun sovin ristiin jotkut leffanäytökset tai muuta.

Sain taas todisteen omasta näkyvästä ja räiskyvästä persoonastani, kun kävin talvirenkaiden pulttien jälkikiristyksessä. Asentaja lupasi tulla kohta ulos ja menin autolle odottelemaan. Odottelin sitten ulkona ja välillä autossa lämmitellen n. 25 minuuttia, kunnes asentaja juoksee paikalle vuolaasti pahoitellen. Olin unohtunut, taas vaihteeksi. Käyhän noita tietysti kaikille ja niillä oli rengasrumba päällä, mutta jotenkin nauratti kolkosti, että taas meikä unohtuu johonkin pihalle odottelemaan.

Aloin keitellä riisipuuroa, sillä kauppoihin oli tulleet jo joulukalenterit, joulusuklaat ja glögit. Aattelin, että glögiajan aloitan vasta marraskuun puolella, mutta puuroa kaipaa nyt mieli ja kieli. Onnistuin samalla ostamaan liian pienet talvihanskat itselleni. Luin väärin kokolappusta, ja vaikka noi sinänsä kyllä meni käteen ihan sopivasti, kun kokeilin, veikkaan niiden tuntuvan käytössä pieniltä. Innostuin kai liikaa niiden älypuhelin-sormenpäästä. Jospa noi vois vaihtaa, kun kuitenkin tänään ostin ja laput on tallella, joskin irti.

Onnistuin sentään korjaamaan auton kaukosäädinavaimen. Nyt ainakin toistaiseksi on lukot auenneet taas entiseen malliin. Oon myös viettänyt autoni takia viime viikolla yllättävän paljon aikaa teollisuusalueen huudseilla. Oon pikkuhiljaa opetellut yhtä ja toista, valojen manuaalista säätämistä ja muuta. Seuraavaksi varmaan opettelen vaihtamaan pyyhkijän moottorin… Pyyhkijät nimittäin polttavat sulakettaan nyt aika tehokkaasti. Meinasi itku päästä, kun olin lähdössä pari viikkoa sitten yhteen näytökseen ja pyyhkijänsulat töksähtivät keskelle lasia, kaatosateessa. Vaihdoin sulakkeen, ja seuraavalla pyyhkäisyllä kävi sama uudestaan. Seuraava sulake sisään, kuivailin sen huolellisesti ensin ja varoin näplimästä sormin. Jätin myös varokerasian kannen auki ja pistin ilmastoinnin päälle, että kosteus haihtuisi. Se kestikin nyt pari viikkoa, kunnes sunnuntaina ajelin taas ja yhdellä pyyhkäisyllä ne jumittivat. Hiemanhan tuo vitutteli. Onneks sulakkeet ei sentään maksa paljon.

Muutenkin autoparka on aika karussa kunnossa. Moottori kyllä on tähän asti pelittänyt ja noin perusjutut on kunnossa, mutta kaikkea pientä sähkövikaa alkaa olla entistä enemmän, ja taas tuli katsastuksesta hylky ruosteen takia. Ruostekorjaamollakin vähän naureskelivat, kun toin näin vanhaa autoa korjaukseen. Jos nyt vielä yksi leima irtoaisi.

Väsyttää

Tags

, , ,

Nyt on jokseenkin naatti olo. Eilinen meni jotenkin ihan juostessa ja stressissä, työhommat venyivät puolille öin (itsestä riippumattomista syistä) ja aamulla oli lähtö puoli kasilta toisiin työtehtäviin. Ärsyttävästi moni rästityö on jäänyt viiraamaan. Nyt olisin ihan valmis päikkäreille, mutta tiedän, etten saa niiden jälkeen ainakaan mitään enää tehtyä.

Eilen treeneissä nauratti, kun onnistuin ainakin vähän hyödyntämään viime kerran neuvoja, ja tää neuvon antanut tyyppi huuteli kannustavasti, että jee, my padawan! Kivaa olla jokseenkin nörttiympäristöissä, kaikesta urheilullisuudesta huolimatta. Lopuksi oli sellainen olo, että kaikki energiat on kyllä käytetty.

Harmi kyllä se ei silti auttanut unen tuloa. Olin tosi väsynyt jo illalla/yöllä, kun viimein pääsin sänkyyn, mutta silti pyörin ja heräilin koko yön. Selällään ollessa tulee taas painajaisia. Pari yötä sitten näin jopa omalla tasollani aika inhaa painajaista. Olin ikään kuin katsomassa jotain kauhuleffaa, jota mainostettiin hirveimpänä ja ahdistavimpana elokuvana ikinä. Että jos sitä katsoo, niin mieli hajoaa. Miksi aivoni päättivät luoda tämän vision unessani, en tiedä. Yritin olla katsomatta omaa untani.

Ehkä yritän naputella vielä tunnin verran, ja lösähtää sitten sohvalle ruusu-GT:n kanssa.