Tags

,

Inhoan sanaa ruuhkavuodet. Tajusin kuitenkin, että miulla on koko ajan enemmän velvollisuuksia ja menoja, joista mistään ei oikein voi tai halua laistaa. Yksikään päivä ei ole myöskään samanlainen kuin toinen, mikä jollekin voi olla hurraa-huutojen paikka, mutta minulle, rutiini-ihmiselle, todella vittumaista. Joensuussahan on aina joku paikka tietyön alla, eikä ikinä tiedä, mitä reittiä pääsee mihinkin, niin ehkä tätä voisi soveltaa omaan elämäänkin. Tällä viikolla on oman liikunnan suhteen taas liikenneympyräremontteja siellä täällä, joten pitää toivoa, että tatin kasvatus otsaan käy sopivasti voimaharjoittelusta.

En tajua edes, että miksi on kiire, kun asioita ei loppujen lopuksi ole niin paljoa tehtävänä, mutta ehkä ne sitten osuvat kaikki samaan aikaan. Olen myös huomannut, että tarvitsen palautumisaikaa, ja töiden takia tietysti myös valmisteluaikaa iltaisin, vaikka kaikkea kivaa tietysti tapahtuukin juuri silloin.

Viikonloppuna oli sentään ihanan rentouttavat kaksi päivää, kun vietettiin turvisporukalla viini-juusto-iltaa. Jotkut ehkä sanoisivat, että neljälle naiselle 14 (neljätoista) eri juustoa voisi olla liikaa, mutta hyvinpä nuo upposivat kitusiin. Sauna, Carrie-leffa ja jatkuva herkkujen mussutus tulivat tarpeeseen.

Olispa vaan ne työajat, pohdin. Loppuviikosta olisi vuorossa haastattelua, pressiä ja siitä arvion kirjoittamista, konserttia, tallireissua, autonhuoltoa, Cinemare, piirakkatalkoot ja ties mitä. Suurimmaksi osaksi mukavia juttuja, mutta ei oikein ehdi sulatella mitään, kun seuraava tehtävä on jo nurkan takana kärkkymässä.

Advertisements