Tags

, , , ,

Etu- ja takakansien ansiosta Milja Kauniston historialliset romaanit ovat houkutelleet jo jonkin aikaa. Kun viimein taas houreisissa aivoissani tajusin, että kirjastostahan näitä kirjoja voi lainata, haalin molemmat yöpöydälle.

Synnintekijä aloittaa Olavi Maununpojan oppivuosista kertovan sarjan. Eletään 1400-luvun alkupuolta. Olavi on Turun piispan Maunu Tavastin ottopoika, joka lähtee opiskelemaan teologiaa Sorbonnen yliopistoon Pariisiin. Universitaksen käytävillä Olavi tutustuu Miracle de Servièresiin, älykkääseen ja sanavalmiiseen nuorukaiseen, jolla on enemmän salaisuuksia kuin mitä päällepäin arvaisi. Silloisen maailman umpikorvessa, Suomessa, varttunut Olavi joutuu keskelle Pariisin riettauden, himojen ja synnin kyllästämiä katuja, ja keskelle omaa tunnemyrskyään Miraclen edessä.

Tämän enempää juonesta tuskin kannattaakaan paljastaa. Oikeisiin henkilöhahmoihin pitkälti perustuva Synnintekijä oli minulle pitkästä aikaa ihanan taidokasta ja nautittavaa tekstiä. Kauniston keskiaika on räävitön, irstas, haiseva ja elävä, samalla kun kuoleman uhka on sairauksien ja väkivallan myötä jatkuvasti läsnä. Arkielämässä Jumala ja Saatana, enkelit ja demonit, ja papit ja huorat elävät rintarinnan, usein jopa samoissa henkilöissä. Vallanhimo ja ahneus ajavat jalojen mietteiden ohi. Erityisen herkullista on seurata ummikkona maailmalle lähteneen Olavin kärsivää kitkuttelua omien moraalilinnakkeiden varjossa. Mitä kovemmin Olavi arvostelee itseään ja muita, sitä varmemmin hän lankeaa syntiin. Eikä vain kompuroi, vaan syöksyy pää edellä, keuhkoihin vetäen.

Seuraava osa Kuolemantanssi jatkaa Olavin tarinaa Suomessa, Sorbonnessa ja noitaoikeudenkäynnissä. Tässä vaiheessa jo kirkkoherraksi Suomessa päässyt Olavi kärvistelee yhä ristiriitaisten tunteidensa kanssa, ja yrittää unohtaa Sorbonnen vuodet ja ihmeellisen Miraclen. Olavi, tai Olaus, kuten häntä Sorbonnessa kutsutaan ranskalaisittain, on todellinen antisankari, ja siksi niin virkistävä. Mies kiroaa jatkuvasti naissukukunnan alimpaan helvettin Belsebuubin lähettiläinä, ja kaivautuu niin syvälle omaan napaansa, että nöyhtääkin alkaa jo vaivaannuttaa. Viinapirukin välillä saa miehen valtaansa, tietysti vain julman kohtalon takia, sillä minkäpä Olavi-parka Saatanan ikuisille juonille mahtaisi. Samalla Olavin pitäisi pystyä toimimaan eräänlaisena asiantuntijana hyvin oudossa noitaoikeudenkäynnissä, jossa syytettynä on Jehanne Darc, nuori nainen, joka villitsee ranskalaisia joukkoja vastustamaan Englannin valloittajia…

Laitan tähän tiivistetysti lainauksia eräästä mielestäni hervottomasta ryyppäys/itsesääli-kohtauksesta. Kaunisto on kyllä osannut luoda nerokkaasti hahmon, joka on niin reppana, itsepäinen ja sosiaalisesti sokea, mutta kuitenkin jollain tavalla sympaattinen. Kohtauksessa Olavi matkaa takaisin Rouanista Pariisiin. Juomana on juureskiljua, jota hän tarjoilee myös vaunujen kuskille.

“Mies nielaisi toisesta pullostani melkein puolet yhtä kyytiä, ja tämä oli kuitenkin sonnan ja sapen makuyhdistelmä jota hänelle tarjosin.”
*juomista*
“-Nainen ei saa nauttia yhdynnästä niin kuin mies, sehän olisi luonnonvastaista. Kaikki tietävät, että yhdynnässä nauttiva nainen antautuu helpommin Perkeleelle.”
*juomista, avautumista*
“Minä olin liikuttunut omasta tarinastani. Kitkerät vedet tahtoivat nousta silmiini. Voi voi, kuinka minua olikaan nainen pettänyt ja petkuttanut. Ja minä kun olin kaikkeni antanut, sokeasti luottanut… mutta ei, ei se auta.”
*lisää juomista ja tajunnanvirta-itsesääliä*
“-Olisipa se tallirengin lempo nyt tässä, olisipa vain. Kyllä kirkkoherrankin nyrkistä veri tirskahtaa! Ahnehdin pullosta juomaa maistamatta enää sen makua ja vihani yltyi yltymistään.”
*sammuminen*
“Kun makasin siinä hiljalleen jäätyvässä lammikossa, oli ihmisen inhottava, mutta perimmäinen sian luonto minua lähempänä kuin koskaan.”

Kolmas osa Piispansormus ilmestyy Gummerruksen sivujen mukaan ensi vuonna, sitä odotellessa!

Advertisements