Tags

, , ,

Mie muistan uneni lähes aina. Jo lapsesta asti olen nähnyt intensiivisiä ja selkeitä unia, joista monia muistan edelleen hyvin. Selkeillä tarkoitan tässä tapauksessa tiettyä juonellisuutta ja sitä, että unen sisäinen maailma on värikäs, monipuolinen ja äänekäs. Olin todella hämmästynyt, kun joskus ekan kerran kuulin, etteivät kaikki ihmiset nää unia väreissä, vaan mustavalkoisena.

Olen myös nähnyt aika paljon painajaisia, tai ainakin hyvin painostavia unia. Viime vuosina seuraksi on tulleet unihalvaukset. Viime yönä unessa olin jossain vanhassa puukirkossa, ja elettiin jatkosodan aikaa. Kirkon lattia oli täynnä juuttikankaalla peitettyjä kaatuneita ja vainajia, ja penkeillä istui näiden omaisia. Tunnelma oli todella inhottava ja ahdistava. Joku lapsi oli nostamassa alttarin lähellä makaavan ruumiin peitettä, mutta yritin katsoa muualle, koska jotenkin tiesin, että sen vainajan kasvot olisivat tosi pahan näköiset. Omaisten, siis elävien naamat eivät olleet paljoa paremmat. Monilta puuttui ruuminosia, paloja kasvoista ja esim. silmiä. Joku tuttu virsi, jota en nyt tässä enää muista, alkoi soida, ja hetken päästä niitä ruumiita ei näkynyt missään. Menin kirkosta ulos, ja siellähän ne kuolleet olivat, seisoivat pihalla ja kääntyivät katsomaan, kun kuulivat oven käyvän. Sitten ne alkoivat vaeltaa takaisin kirkkoon. Heräsin omaan huutooni.

Tämän tasoista settiä näen nyt aika usein, keskimäärin ehkä kerran, pari viikossa. Pahin ongelma on, etten voi enää nukkua selällään. Se on takuuvarma käynnistysnappi yön horror-kuvastolle. Mahallaan en voi enkä osaa enää nukkua, koska niskat vääntyy ärsyttävästi ja tissit menee lyttyyn. Kylkiasennot alkaa olla ainoat. Aiemmin taisin kirjoittaakin, että jonkinlainen unien vilkastuminen tapahtui, kun lääkkeet jäivät pois. Muistan kuitenkin lääkkeiden aikaankin olleen jonkin verran painajaisia.

Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Perusjutut tiedänkin, eli en tietoisesti esim. katso kauhua tai lue pelottavia creepypastoja netistä ennen nukkumaan menoa tai ylipäätään ollenkaan. Painajaiset eivät tunnu riippuvan stressistä, ellei sitten niin, että kun stressi on helpottamassa, tulee kunnon painajaiset. En tiedä, pitäiskö tässä sitten kokeilla uskontoa, terapiaa tai kaikkea, kun nukahtaminen alkaa vähitellen ahdistaa. Tilannetta ei auta, että meillä J-miehen kanssa on hyvin erilainen nukahtamisaika ja unirytmi. J nukahtaa ehkä viidessä minuutissa, miulla menee yleensä aina vähintään puoli tuntia sängyssä pyöriessä, vaikka olisin väsynyt. Aamulla sitten nukuttaisi vaikka kuinka. Yksi vaihtoehto olisi totuttaa itseään selällään nukkumiseen – tämäkin joiden lähteiden mukaan voisi toimia. Eipä vaan hirveästi houkuta se siirtymäaika siinä… Ehkä joku meditaatiokikka voisi toimia?

Advertisements