Tags

, , , , , ,

Viime aikoina on taas nostanut päätään tarve lukea ja uppoutua johonkin tunneiksi. Netti alkaa olla sen verran tylsistyttävä, että pakko tarjota aivopololle edes jotain etäisesti älyä vaativaa. Ongelma taas on, että sit saattaakin lukea kirjan, josta ei tykkää!!!!!12″!”#!!”

Lähdin kevyesti liikkeelle lainaamalla Annukka Järven nuortenkirjan Tanssi neljällä jalalla (1993). Romaanissa lukioikäinen, tanssia harrastava Tuulia joutuu rattijuopon yliajamaksi. Onnettomuudessa toinen jalka amputoidaan reittä myöten, ja samalla Tuulia joutuu sanomaan hyvästit ammattitanssijan uralle. Yllättävä kiinnekohta arkeen ja minuuden uudelleenrakentamiseen muodostuu ratsastusterapiasta. Kirja on siis myös hevoskirja, joskin talliarki ei ole mitenkään suuressa osassa. Ensimmäisen kerran luin kirjan jo joskus ysärinä, ja jostain syystä se jäi mieleeni varsin hyvin. Ylipäätään miusta kotimaisten nuortenkirjailijoiden ja hevoskirjailijoiden taso oli ihan omaa luokkaansa verrattuna ulkomaisiin. Tietenkin joku brittien tallimaailma on jo niin erilaista Suomeen verrattuna, ettei niistä oikein kersana saanut kiinni.

Järvi kirjoittaa todella hyvin auki lukiolaisen mielenmaisemaa ja trauman käsittelyä. Tuulia tuntuu realistiselta hahmolta. Mukana on vähän romantiikkaa, ystävyyttä, perhe-elämää, ja vammaisuuden ja eriarvoisuuden pohdintaa. Olisipa muuten jännä lukea jonkinlainen jatko-osa romaanille. Kirjassa nimittäin mainitaan, että Tuulia on syntynyt -75, eli nythän hän olisi jo nelikymppinen.

Nyt lukuvuorossa on Maeve Binchyn Talo Dublinissa (1998), joka kertoo Tara Roadilla sijaitsevan viktoriaanisen talon ihmisistä ja elämänvaiheista. Olen vasta alkupuolella menossa, joten mitään arviota en osaa esittää. Tykkään kuitenkin Binchyn tavasta kirjoittaa arkisista asioista jotenkin siististi ja krumeilematta, mutta kuitenkin käyttäen rikasta kieltä. Suomennoskin vaikuttaa ammattitaitoiselta.

Halusin jo lainata Nora Robertsia. Se on miun ei-edes-niin-guilty-pleasure. (<- hieno lause, onnea Maija.) En kuitenkaan enää jaksa lukea niitä, kun ne hahmot on aina ihan samanlaisia. Kaikki on niin täydellisiä, vaikka tulisivatkin eri taustoista, ja amerikkalaiseen tapaan ne viimeistään rikastuu kirjan edetessä, jos eivät satu jo syntymään johonkin mystisen rikkaaseen irlantilaissukuun. Niin, kaikissa kirjoissahan romantisoidaan Irlantia ihan simona ja niitä myyttisiä juuria herutellaan viimeiseen asti. Ja kuka helvetti juo Harp-olutta? Robertsin kirjoissa kaikki, Irlannissa en nähnyt kenenkään juovan. Tykkään kuitenkin Robertsin kirjoissa semmoisesta tunnelmanrakentamisesta, ja jännäreissä se draamankaari yleensä toimii. Muuten kuitenkin ärsyttää ne samasta muotista prässätyt naiset ja miehet, naurettavan yliampuvat seksikuvaukset (ja sitten se seksi on kuitenkin aika vaniljaa), ja se loputon täydellisyys. Meinattiinkin ideoida kavereiden kanssa vastaiskuksi karvasarja, jossa on kyllä intohimoa ja tunnetta, mutta myös parin päivän säärisänkeä, vähän hienhajuisia polyester-sekoitepaitoja ja ihan tavallisia puuvillalakanoita.

Etsintäkuulutankin viihteellistä romantiikkaa, jossa on toimivat henkilöhahmot, huumoria ja jotain haastettakin aivoille. Kaari Utriotkin on tullut kahlattua läpi jo monesti.

Advertisements