Tags

, , , , ,

Miulla on kämpillä ollut varmaan jo pari vuotta spider-bro. Yksilö on tosin vaihtunut tässä välissä, kun vahingossa höyrytin edellisen uudella höyrypesurillani. Tää uusi on pieni ja ärsyttävän vikkelä. Syy, miksi annan spider-bron hengailla, on se oletus, että se syö muita ärsyttäviä kakkiaisia pois kuleksimasta. Hämähäkin tappaminen on vanhoissa uskomuksissa tuonut huonoa onnea. On se hämis ainakin wanhaan aikaan oikeasti tainnut olla merkittävä osa asumismukavuutta, kun pölypunkit, täit ja muut eliöt olivat yleisempiä.

Pitäisi vissiin maksaa kohta takuuvuokra uudesta kämpästä. Hui! En ole kyllä aloittanut edes pakkaamista, muuten kuin ehkä astraalitasolla. Varastokopilla olisi laatikotkin valmiina, mutta myös kasa lundioita pakattavana. Pitäiskö pakata myös spider-bro? Eiköhän niitä kuitenkin löydy uusia. Jääköön tänne hengaamaan.

Oon taas innostunut kuuntelemaan muutaman päivän Nightwishia, etenkin vanhempaa settiä. Keikka Laululavalla oli hieno, mutta en kyllä muuten ole mikään livekatsoja. Muut ihmiset siellä rasittaa niin maan perkuleesti. Mikä ihmeen tarve ihmisillä on puhua kovaan ääneen keskenään koko keikan läpi? Yhdellä Kerubin keikalla käännyin sanomaan takanaoleville, että voisivat olla hiljaa. Kyseessä oli vielä Mokoman akustinen keikka, jolla puheääni kuului todella hyvin. Jäivät sitten tuhisemaan ja vittuilemaan miulle takaisin. Siis ne hölisijät, ei Mokoma. Kaikki pois kaikkialta! Mutta Nightwishiin palatakseni, toivon, että jossain vaiheessa ne palaisivat enemmän bändilevy-meininkiin, nyt nuo massiiviset taidepläjäykset orkestraatioineen tuntuvat jotenkin etäisemmiltä. Ehkä myös uusimman levyn positiivinen “maailma on upea paikka” -tematiikka ei niin iske. Miulle toimii paremmin esim. Century Childin aikainen melankolia, suru ja itsesäälinen materiaali… Olisi mahtavaa kuulla Wishmaster, Dead Boy’s Poem, Kinslayer tai Slaying the Dreamer Floorin laulamana.

Raah, kun on taas salikäynnit jääneet. Kyseessä ei ees ole se, etteikö siellä olisi ihan kivaa, mutta mie en jaksa/halua käydä joka päivä suihkussa. Tää on niin tyhmää, mutta rasittavaa. Tallipäivinä en ensinnäkään oikein jaksa enää toista liikuntasuoritusta, kun muutenkin on ratsastuksen jälkeen aina ihan hikinen ja reisi- ja vatsalihakset rasittuneet. Silloin myös haisee niin pahalta, että on pakko käydä kokosuihkussa ja pestä hiukset. Sit taas välipäivinä haluaisi hetken nauttia siitä, että päänahka ei ole hikinen=kutiseva. Olen yrittänyt pestä hiukset pelkällä vedellä kevyen hikoilun jälkeen, mutta ei kyllä auta. Sitten varsinkin kutisee. Ja jokapäiväinen shampoopesukin kuivattaa sit ainakin latvat jos ei muuta. Ja ihoa pitäisi sit rasvata koko ajan. Jotkut ihmiset käy suihkussa jopa monesti päivässä! Miten mahtava asia terve iho varmaan olisi!

Ehkä mie nyt sit meen salille, mutta sekin alkaa tuntua turhalta, jos pääsee kerran viikossa. Että mitä apua tai hyötyä siitä nyt sit ees on. Alkuaikoina jaksoin käydä kolmesti viikossa, jopa siivoustöiden kanssa! Tankotanssissa en ole käynyt kahteen kuukauteen. Sekin harmittaa. En ainakaan tietoisesti ole lopettanut harrastusta, mutta ei huvita nyt yhtään jatkaa, kun ei koe mitään onnistumisen tunnetta. Tunnit muuttuivat paljon vaikeammiksi, kun ohjaaja vaihtui, ja se oli varmaan muille vakkarilaisille kiva, kun pystyi kehittymään eri tavalla. Itse vaan en kehittynyt. Tuntui, että kunto huononi jatkuvasti, samoin liikkuvuus, ja joka tunnin jälkeen oli oikeastaan vain väsynyt ja surkea olo. Pään sisällä ääni huutaa, että mitäs ees yrität saatanan läski, ei tämä ole sinua varten.

Ja nyt tuntuu, että aikaa ei taas ole tarpeeksi. Tätä kirjoittaessa kello on paria minuuttia vaille 16. Salilla menisi tunti siirtymisineen, ja sit suihku ja pukeutuminen puoli tuntia. Miulla taas on menoa vartin yli viisi, eli tulisi inhottava kiire ja jälkihikoilu vähintään. Syitä, tekosyitä? En ees tiedä enää. Ehkä yritän tanssia ees tässä kotosalla, että saan paikat vähän auki. Tykitin viikolla neljä juttua paikallislehteen, ja koneella vietetyt tunnit tuntuivat perjantaiaamuna Kuopioon mennessä. Matkalla alkoivat näköhäiriöt. Onneksi särkylääke nappasi terän pois, eikä migreenikohtaus iskenyt täysillä, mutta Matkuksessa hartiat oli ihan sikakipeät ja pää tuntui tukkoiselta ja aralta.

Kohta katsomaan leffaa, jospa se olo taas siitä asettuisi.

Advertisements