Tags

, , , ,

Tässä päivänä muutamana olen huomannut oudon ilmiön itsessäni. Alan joulufiilistellä! Mitä on tämä? Ehkä se vaikuttaa, että viime vuonna meni itse joulunpyhät reissussa, niin jäi joku annostus välistä.

Yhtenä päivänä olin melodramaattisen murheissani, kun en muistanut ostaa kauppareissulla Star Wars -suklaakalenteria (Lidlistä saa, vink vink). Onneksi korjasin tilanteen seuraavalla viikolla. Sitten iski voimakas kaiho ja murheen alho siitä, etten koskaan enää elä lapsuuden jouluja! Ei enää riemukasta odotusta ja syöksymistä aamulla ulos, kun ensilumi on satanut. Yksi syksyn parhaista asioista oli, kun rännialtaisiin oli tullut jääpinta. Barbiet vietiin luistelemaan ja taisipa joku vajota dramaattisesti jäihin à la jäävaroitus. Ja jouluvalojen laittaminen! Olin ihan mehuissani, kun viimein joulukuussa otettiin keittiön yläkaapista esiin vanhan kahvinkeittimen pahvilaatikko, jonka sisässä on edelleenkin meidän kuusenkoristeet ja jouluiset ornamentit. Ikkunakynttelikön pakkauksen styroksi narisi huumaavasti. Meidän perheessä oli muuten sellainen systeemi, että kuusi tuotiin sisälle ja koristeltiin vasta aattona. Itse ehkä nauttisin kuusesta pidempäänkin.

Joululahjat meillä jaettiin ja jaetaan aina aattona, paitsi yhtenä jouluna halusimme larpata jenkkilapsia ja avata ne vasta joulupäivänä. Joulupukkiin liittyy suuri henkilökohtainen tragedia. En nimittäin koskaan ehtinyt edes uskoa pukkiin, kun lapsenuskoni rusennettiin. Veljeni on ratkaisevat kolmisen vuotta vanhempi, joten joskus, kun olin pari-kolmevuotias, velipoika oli kognitiivisesti jo aika näppärä. Itse ehkä operoin käsitteillä “lahjat on kivoja” ja “joko syödään” . Kävi sitten niin, että veli oli tähän asti uskonut joulupukkiin, mutta meni intoillessaan koko ajan kurkkimaan ikkunoista, milloin pukki tulee, vaikka monesti kiellettiin. Hänpä näkikin sitten kuistilla jo lahjapussin ennen kuin pukista oli kuulunut pihaustakaan, ja tajusi kupletin juonen. Tottakai tämä älynväläys piti jakaa koko perheelle, minä mukaanlukien, joten en ole koskaan uskonut pukkiin. Tästä huolimatta meillä kyllä kävi pukki vielä vuosia, mutta lähinnä jännityksen ja tunnelman vuoksi; tajusimme kyllä, että lahjat ilmestyivätkin vanhempien kautta.

Jostain syyystä myös fiilistelen pipareiden leipomista nyt kovasti, vaikkei meillä tehty kuin ehkä pari kolme kertaa itse taikinaa. Saatan kyllä muistaa väärinkin. En kuitenkaan yleisesti ole niinkään pipari-ihmisiä kuin torttuihmisiä, monesti piparit on vähän kuivia koppuroita. Silti elättelen nyt toiveita, että tänä vuonna teen itse piparitaikinaa. Kuuntelin jo erinäisiä joululauluja youtubesta, etenkin vanhoja englantilaisia joululauluja. Coventry Carol on erityisen kaunis.

Saa nähdä, missä sfääreissä ollaan marraskuun lopulla, jos nyt polttelee jo kaivaa kynttelikkö esille ja ripustella kaiken maailman tilpehööriä seinille. NYT LAITETAAN JOULUA!

Advertisements