Tags

, , ,

Aloitin vuoden vaihteessa merkkaamaan entistä tarkemmin työhön käytetyn ajan ylös. Ensinnäkin on helpompi sit merkkailla niitä tunteja Kelan lappusiin ja toisekseen olen paremmin itse perillä siitä, miten käytän aikani. Onneksi esim. Word kertoo hyvin tiedostojen kokonaismuokkausajan. Ehkä tämä auttaa myös jäsentelemään niitä ajatuksia, joiden mukaan en tee tarpeeksi töitä. Yhtenäkin päivänä olin näemmä tehnyt ihan täyden kahdeksan-yhdeksän tunnin päivän, ja lopettelin kirjoittamisen puolen yön aikaan… Toisaalta vähän ongelmallista, toisaalta taas itselleni iltayö on hyvää aikaa kirjoittamisen kannalta. Muu maailma vaan on sitä mieltä, että kunnon ihmiset menevät kymmeneltä nukkumaan ja heräävät pirteinä aamukuudelta.

Pakkanen palasi, hrrrrrrrr. Onneksi tämä kämppä on lämmin. ❤ Ei tule ikävä niitä hetkiä vanhassa kodissa, kun piti kirjoittaa gradua toppatakki päällä ja sormikkaat käsissä. Tai nukkua pitkiksissä, aluspaidassa, verkkareissa, hupparissa JA kaksissa sukissa. Onnistuin yhtenä päivänä jopa hankkimaan itselleni paleltumat silmälasien reunojen kohdalle. Enpä tajunnut, että metallikehys tosiaan jäätyy pakkasella ja johtaa lämpöä noinkin tehokkaasti.

Oon istunut taas tosi paljon koneella. Toisaalta noita työhommia tehden, mutta myös älyttömän paljon ihan vaan idlaillen. Kai sitä voisi kirjojakin lukea enemmän. Nyt kyllä reipastuin sillä saralla, sillä sain luettua Margaret Atwoodin romaanit Herran tarhurit (The Year of the Flood) ja Uusi maa (MaddAddam). Trilogian ensimmäisen osan (Oryx ja Crake) luin jo pari vuotta sitten. Pieni kertaus olisi kyllä ollut paikallaan, mutta onneksi keskeiset tapahtumat kerrottiin tavallaan uudestaan, eri näkökulmista.

Jonnekin suht’ lähitulevaisuuteen sijoittuvat romaanit kertovat mitä tapahtuu sen jälkeen, kun Vedetön tulva eli ihmiskunnan romahduttava tappajavirus on levinnyt kaikkialle maapallolle. Osa henkilöistä on ollut osallisena kaaoksen suunnittelussa, osa porukasta kuuluu Herran tarhureihin, eko-uskonnolliseen lahkoon ja osa taas työskentelee Pyrstömaailmassa, eksoottisten tanssijattarien paikassa. Tarinanassa/tarinoissa on tarpeeksi tuttuja elementtejä, ettei tulevaisuuden maailma tunnu täysin vieraalta. Siksi romaanit pääsevätkin inhalla, mutta hyvällä tavalla ihon alle. Käännös on myös varsin hyvä, tosin välillä mietin, että romaanit olisi mukavampi lukea alkuperäiskielellä. Tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin, joten tuntuu välillä hassulta lukea, kuinka muuten täysamerikkalaisessa maailmassa syödään NaposTipuja, juodaan kahvia KultaKupissa tai pelataan Sukupuutio-peliä. Viimeisin on sentään ihan hyvä esimerkki nokkelasta käännöksestä, joka valottaa paremmin pelin luonnettakin. Rikollisten tosi-tv-ohjelma Verikuula on myös hyvä käännös Painball Arenasta. Osa tuotenimistä sitten on turhan suomalaistettuja omaan makuuni.

Täytyy lopettaa kommenttien lukeminen. Täytyy. Meinasin taas saada infarktin, kun luin sympaattisen Kyllikin siskot -partion uutisoinnista. Aivan sairasta saastaa, mitä ihmiset voi kirjoittaa toisista ihmisistä. Ei ole kaukana kyllä Herran tarhurien tai muiden dystopiakirjojen tapahtumat. Hyi saatana.

 

Advertisements