Tags

, , , , ,

Miulla on ollut viime päivät (lue: vuodet) sellainen olo, että urasuunnitelmien suhteen miun juna meni aikapäiviä sitten ohi. Että nyt ei todellakaan enää pääse eikä pysty mihinkään. Miksihän sitä oli niin vitun urpo silloin nuorempana? Ja miksi kaikki ne oppilaitosvierailut lukioaikanakin oli sitä, että “hööhöh sit on bileitä!”, “Tulkaa meille opiskelemaan ku on BILEITÄ!”. Minä tyhmä olisin vain halunnut tietää, että millaista se opiskelu on.

Miullahan kesti ehkä viidenteen opiskeluvuoteen asti yliopistolla, että opin opiskelemaan oikein tai ainakin järkevämmin. En käynyt ekoina vuosina yleisissä tenteissä ollenkaan, koska minua pelotti se tenttikuoren täyttäminen, voitteko kuvitella. Pikkulukiossa ei ikinä tarvinnut miettiä moisia.

Ja mitä ihmiset oikeesti tekee töissä? Joku maalari tai putkiasentaja on vielä suht’ itsensäavaava termi, mutta Java Developer? Jotain koodausta, mutta mitä käytännössä? Koordinaattori? Sihteeri? Mitä ne tekee päivän aikana? Mistä ne tietää, mitä pitää tehdä? Kertooko joku, että tänään tää ja huomenna tuo? Mistä ne tietää, että ne osaa tehdä? Miten ihmiset voi oppia kaikkia tosi outoja taitoja, joita ei opeteta kouluissa?

Minua masentaa ja stressaa se, että olen jo tämän ikäinen enkä osaa mitään järkeviä ammatillisia taitoja. Osaan lähinnä poimia kirjoitusvirheitä tekstistä ja vääntää kökköä kirjallisuus- ja kulttuurisidonnaista huumoria.

Sekin vaivaa, jos en ole heti jossain asiassa luonnonlahjakkuus. Tosi tyhmä ja elitistinen katsantokanta, tiedän. Mutta pelkään jotenkin, että ihmiset luulevat, etten oikeasti yritä, jos en heti osaa jotain. Menen ihan lukkoon, jos teen virheitä tai en tajua asiaa ekalla selityksellä. Mietin sitäkin, että onko miulla oikeutta harrastaa vaikka sitä miekkailua, kun en kehity kauhean nopeasti tai ole mitenkään hyväkuntoinen. Että hidastanko mie vaan muita.

Tuntuu, ettei nykypäivänä saa harrastaa mitään omaksi ilokseen, vaan kaiken pitää suunniteltua ja suunnitelmallista. Salilla ei saa käydä, jos ei tähtää bikinifitnessiin, lenkillä ei saa käydä, jos vain kävelee eikä tee intervallijuoksutreeniä samalla, eikä uimassa saa käydä, jos vain ui huonoa rintauintia pää koko ajan pinnalla. Kodistakin pitäisi raivata kaikki tavarat pois, kun KonMari niin sanoo (Marie Kondo on myös kertonut haastatteluissa heränneensä lapsena aamuneljältä siivoamaan kaappeja ja raivanneensa myös perheenjäsentensä kamoja roskiin lupaa kysymättä. Jännä idoli.).

Siivoustakin olen miettinyt, töikseni siis. Sitä nyt ainakin osaisin tehdä. Tosin siinäkin otin hirveästi stressiä, että onko jälki varmasti tarpeeksi hyvää ja että pääsenkö tavoitteisiin. Ylipäätään tuntuu, että aivot on menny johonkin ylihysteeriseen tilaan jo varmaan lapsena, ja nyt tuntuu turhalta ees yrittää muuttaa mitään, koska muut ikäiseni ja nuoremmat menee oikealta ja vasemmalta ohi. Miten tästä suosta pääsee ylös?

Advertisements