Tags

, , ,

Huolimatta siivousorientoituneisuudestani, miulla on aika vähän mitään kikkakolmosia hihassa. Muutaman vinkin olen kuitenkin omaksunut elämäni aikana:

  1. Nemi-lehdestä bongattu, itsensä Nemin esittelemänä. Pesen pussilakanat nurin päin. Kun vaihdan pussilakanan, tungen kädet isosta alareunan aukosta sisään ja sitten ranteita myöten ulos niistä pikkuaukoista. Otan kiinni täkin kulmista, ja ravistelen pussilakanan täkin päälle, jolloin se kääntyy oikein päin ja vaatii lopussa vain pientä hienosäätöä alakulmien suhteen.
  2. Kun vaihdan pölypussin, imuroin ekana puhtaaseen pussiin mausteita, kuten kanelia ja kardemummaa tai vaniljasokeria. Viimeksi hulluttelin ja imuroin kuivattua laventelia. En nyt tiedä, tuoko se oikeasti tuoksua ympäristöön, mutta ehkä vähän. Kaneli ja kardemumma ainakin on todistettavasti tuoksuneet.
  3. Laitan joskus pyykit pyörimään ja menen jatkamaan unia. Talon hiljaisuusvaatimuksista riippuen sen voi tehdä jo klo 7 alkaen. Sitten kun parin tunnin päästä herää oikeasti, onkin jo tehnyt kotitöitä, ei tarvitse käyttää myöhemmin esim. vapaapäivän tunteja pyykkikoneen vahtimiseen ja on aikaansaanut olo!
  4. Nykyisessä asunnossani on hämmentävän korkeat ikkunat. Ratkaisin ikkunanpesuongelman käyttämällä korkokenkiä pestessä. Glamour!
Advertisements