Tags

, , , ,

Huhhuh, sain viimein luettua H niin kuin haukan. Englanninkielinen romaani H is for Hawk ilmestyi vuonna 2014, Irmeli Ruuskan käännös on kansilehden mukaan painettu tänä vuonna. Mitenhän tätä alkaisi pilkkoa osiin?

Romaani on monta asiaa yhtä aikaa. Se on non-fiktiota, mutta se ei tarkoita, että se on suora tietokirja tai suora kuvaus haukan kouluttamisesta. Romaani kertoo siitä, kuinka Helen Macdonald, historioitsija, tutkija ja haukkaharrastaja, alkaa käsitellä isänsä kuolemaa ottamalla koulutettavakseen kanahaukan. Macdonald on kouluttanut ja metsästänyt haukoilla jo lapsesta saakka, mutta tällä kertaa hän päättää valita itselleen kanahaukan, jota pidetään yhtenä haastavimmista petolinnuista.

Kirja kertoo siis surutyöstä ja ihmisen ja eläimen kohtaamisesta. Siinä kerrotaan myös varsin seikkaperäisesti, mitä tarvikkeita ja vaiheita haukan kouluttamiseen kuuluu. Historiantuntijana Macdonald tuo tekstiin mukaan runsaasti lainauksia erilaisista haukkaa käsittelevistä teoksista, keskiajalta nykypäivään saakka.

Kirja on samalla myös erikoinen elämäkerta kirjailija T.H. Whitesta, 1900-luvun alkupuolella eläneestä englantilaiskirjailijasta, jonka tunnetuimpia teoksia ovat arthuriaaninen kirjasarja The Once and Future King sekä tässä romaanissa keskeiseksi nouseva teos The Goshawk (goshawk on suomeksi kanahaukka). The Goshawk oli Whiten tosipohjainen kuvaus epäonnisesta haukankoulutuksesta: sisältä rikkinäinen ja ristiriitojen repimä White heijasti pelkonsa ja epätoivonsa haukkaan ja yritti ehkä siten vahvistaa itsetuntoaan. Whiten elämän tarina kulkee Macdonaldin tekstissä ikään kuin erikoisena heijasteena menneisyydestä. Siinä missä White kuitenkin jää yksin omien henkisten haavojensa kanssa, Macdonald työstää omaa traumaansa.

Kolmanneksi kirja pohtii laajemminkin ihmisen ja luonnon suhdetta ja tarkastelee myös englantilaisuuden käsitettä.

Neljänneksi kirja on niin täyteläistä ja aivoja vääntävän kaunista tekstiä, että se vetää kananlihalle. Tästä kiitos myös kääntäjälle, täytyy ehkä lukea joskus teos alkuperäiskielellä, mutta nytkin se on huikaiseva. Pääosin varmaan juuri kielen takia tämä teos oli minulle harvinaisen hidaslukuinen. Tahkosin tätä varmaan puolitoista kuukautta, mikä on miulle pitkä aika. Sivuja on kuitenkin alle 400. Jokainen lause oli jotenkin niin täynnä tunnetta ja kauniita kielikuvia, että joka kappaleen jälkeen piti sulatella hetki. Tätä en voinutkaan ahmaista, mikä oli tervetullut muutos.

Laitan loppuun lainauksen tekstistä, kohdasta, jossa Macdonald näkee ensimmäistä kertaa haukkansa, jonka hän myöhemmin nimeää Mabeliksi.

“Ja kun viimeinen rusetti on avattu, mies ojentaa kätensä laatikkoon, ja suhisevassa siipien, jalkojen ja kynsien kaoottisessa ryskeessä, kimeän piipityksen keskellä kaiken tapahtuessa yhtä aikaa hän nostaa laatikosta valtavan, valtavan haukan, ja samalla hetkellä, oudon yhteensattuman kautta, päivänpaiste tulvahtaa yllemme, ja kaikki on yhtä kirkkautta ja raivoa. Haukan juovikkaat, pieksävät siivet, ilmaa pilkkovien tummakärkisten käsisulkien terävät harittajat, höyhenet, jotka ovat koholla kuin kiukkuiset piikkisian piikit. Kaksi valtavaa silmää. Sydämeni muljahtaa. Haukka on silmänkääntötemppu. Matelija. Langennut enkeli. Korppikotka väritetyn bestiaarin sivulta. Jotain kirkasta ja kaukaista, kuin veteen vajoava kulta.”

Advertisements