Tags

, , ,

Vuodenvaihde meni vauhdikkaasti, tänään olo on ollut pitkään aika hutera ja kuiva, mutta pikkuhiljaa tässä toivutaan. Hauskaa oli kyllä! Onnistuin näköjään kyllä pudottamaan uuden puhelimen useampaankin kertaan ja näytössä on nyt pieni naarmu, mutta onneksi se ei muuten tainnut ottaa kolhuja. Ja pitkät tähtisadetikut olivat ihan susia, osa syttyi, osa ei, ja nekin, jotka syttyivät, saattoivat sammua kesken kaiken. Kaupungin ilotulitus oli kyllä upea, mutta harmitti, että äänentoisto tuli niin kämäsistä pikkukaapeista. Musiikista sai hädintuskin paukkeen alta selvää ja musiikkivalinnat oli aika erikoisia. Miten Robbie Williamsin Let Me Entertain You, jonkun naisvokalistin tulkitsema Hallelujah ja outo medley Nightwishia, Finlandiaa ja Pirates of the Caribbean -henkistä tiluttelua kuvastivat Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä? Mysteeri on se. Raketit itse olivat kyllä ihan Gandalf-tasoa, pakko arvostaa.

Yöllä nähtiin kaksi ihanaa chihuahuaa, jotka olivat emäntänsä kanssa lenkillä, niitä ei kuulemma pauke haitannut yhtään, ja hyvin rentoja olivatkin. Ihana eläinkohtaaminen, toinen koirista antoi minulle pusun! Marksin ovella jonossa onnistuin kaatumaan jotenkin täysin ilman syytä, jos siis viinaa ei lasketa tässä syyksi. Olin kuitenkin selvinnyt sinne asti kaatumatta noilla peilijäätiköillä, joita joka jalkakäytävä oli.

Oli ihanaa viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Joulunaika porukoilla oli yllättävän kuluttavaa. Siellä sai päivittäin kuulla monta kertaa, miten mikäkin ruoka lihottaa ja ohhoh! onpas tuokin julkkis lihonnut/rumentunut/mokannut. Ei todellakaan mikään kehopositiivinen ympäristö. Oma joulunangsti jotenkin tiivistyi siihen, ettei ollut kastiketta kinkun kanssa. Yleensä meillä on siis aina nyt ainakin kerran joulun aikana semmoinen “virallisempi” jouluateria, että laitetaan kunnon liinat pöytään, kynttilöitä ja syödään silleen kunnolla. Nyt sitten tuntui, että joka ateria oli semmoinen, että jokainen sai lämmittää itse mikrossa omat laatikkonsa ja annoksensa, eikä sitä kastiketta ees tehty. Tuntuu pöljältä, että tuo vaikuttaa noin paljon, mutta joku rituaali tuosta perinteestä jäi nyt puuttumaan, ja tuntui siltä, etten ollut tarpeeksi odotettu tai tärkeä ihminen, että maltettaisiin kaikki kokoontua porukalla pöytään. Pari päivää myöhemmin saapui veljeni paikalle avovaimoineen, ja niille sitten tehtiin kaikkea ja valmisteltiin pedit. Siellä oli myös todella huonot kelit, jouluna satoi vettä ja sitten tapaniksi kaikki jäätyi, eikä liikkumaan päässyt oikein millään kulkuneuvolla saati jalan. Kökötettiin sitten sisällä aika paljon. Monta kertaa huomasin myös, ettei jotain miun kommenttia jakseta kuunnella edes loppuun asti. Jesnin kanssa tästä bondailtiinkin, että miten sitä kotona käydessään aina taantuu sellaiseksi persoonattomaksi möykyksi, kun kuitenkin täällä omassa elämässä sitä on ihan niin normaali ihminen kuin kukaan nyt normaali on.

Oli helpottavaa tulla takaisin omaan kotiin. Sain perjantaina muuten hommattua uuden sohvankin itselleni, nyt voin katsoa Poldarkit rennosti istuen! Parasta oli, että soffa mahtui autoon sisälle. Pitäiskin varata autolle huoltoaika, että tuo tilaihme pysyisi liikenteessä mahdollisimman pitkään.

Itseltä ei ehkä lähde nyt mikään vuosi kuvina -koontipostaus, mutta ehkä sen verran voi vuodesta 2016 sanoa, että aika moni asia meni perseelleen ja että ahdistus tuntui olevan omassa ja monien tuttujen elämässä jokapäiväinen vieras. Oli julkkiskuolemia, ikätovereiden avioeroja, omakin parisuhde päättyi ja maailmanpolitiikan tilanne on tuntunut kiristyvän jatkuvasti. Ei ole kovin kummoisesti nukuttanut. Muutamana viime yönä olen pitkästä aikaa nähnyt huutopainajaisia.

Toivottavasti tämä vuosi toisi mukanaan helpotusta ja levollisuutta itse kunkin elämään.

Advertisements