Tags

, , , ,

En tiedä, oliko äskeinen hetki erittäin cool vai erittäin sad, mutta miulla oli just sopiva määrä nachoja ja salsaa, ja koska ne nachot oli pussinpohjimmaisia ja murskana, niin kaadoin ne siihen salsapurkkiin ja söin lusikalla koko setin. Ehkä tuo kuitenkin voitoksi kääntyy!

Kokeilin tänään myös erän chiansiemenpuuroa. 😀 Yllättävän kiva koostumus! Pelkäsin, että olisi viilimäistä ja venyvää tai liian sammakonkutua, mutta olikin enemmän mannavelliä. Itse kun en nykyään oikein puuroja fanita, saati jaksa keitellä niitä, niin tuo voisi olla vaihtelua mysli-jugurtti-linjalle ja niille ainaisille voileiville aamupalana.

Kevätkevätkevätkevätkevätkevät!!!!!! Pari lämmintä päivää, ja yhtäkkiä linnut laulaa kaikkialla ja ilmassa tuntuu se enteellinen tuoksu, että kohta kaikki paikat alkaa puskea vihreää. Tai no, puskisivat, jos kelit säilyisi hyvinä, mutta kylmää taitaa taas olla tulossa. Mutta sieltä se tulee! Ja tuo valo! Tää toukokuu on aina itselle vaarallista aikaa, kun menojalkaa vipattaa ja tekisi mieli vain seikkailla yöt läpeensä jossain metsissä ja niityillä. Kaikki ihmiset näyttää jotenkin tavallista kivemmilta ja veri virtaa omissa suonissa vähän vilkkaammin.

Synttäripäivitystä en nyt muistanut tehdä. 32 vuotta. Kieltämättä enemmän on ollut viime vuosina ikäangstia kuin ennen, vaikka itse kyllä haluaisin ajatella, että ikä on vain numero ja kyllä se kalkkeutuminen ja muu on enemmän valinnoista ja asenteesta kiinni. Tuntuu vaan, että tosi monet kavereista ovat jo aika vakiintuneita joko töiden, ihmissuhteiden tai molempien suhteen, ja se luo tietysti tiettyä pysyvyyttä ja ennakoitavuutta. Tiedän olevani rikkinäinen levy, mutta kyllä ne säännölliset kuukausitulot olisi aika vitun jeba.

Välillä oon myös angstannut sitäkin, että enkö mie kehity henkisesti yhtään eteenpäin, vaan tunnenko loppuikäni olevani epävarma teini, mutta onneksi tähän tuli semmoinen reality check erään löytämäni kirjelappusen ansiosta. Olin nimittäin joskus vaihtariaikana kirjoittanut yhdelle ihastukselleni kirjeen, jota ei missään tapauksessa pitänytkään lähettää, vaan sen tarkoitus oli juuri auttaa purkamaan omia tuntoja. Voi apua. Voi helvettiperkelehormonisekoiluapua. Olisin nauranut hysteerisesti, jos olisin siltä myötähäpeältä kyennyt. Kiemurtelin oikeasti lattialla ja hoin ääneen, että “ei ei ei ei!” Nyt jo naurattaa onneksi. Siis pari kolme sivua niin totaalista teiniangstia, dramaattisuutta ja pateettisuutta. Oli kuulkaa kielikuvia, vertasin häntä ja itseäni milloin mihinkin ja heristin lyyristä nyrkkiä kohtalolle, joka niin julman ivallisesti toi polkumme edes etäisesti samalle kartalle. Nuori Werther oli sen selostuksen rinnalla rationalisti. Ja en nyt silleen aktiivisesti häpeä sitä, tai soimaa siitä itseäni, mutta olipahan vain kiva nähdä ihan konkreettisesti ja oman menneisyyden itsensä kertomana, että on kuitenkin ehkä jotain positiivista henkistä kasvua ja suhteuttamiskykyä tullut sittemmin. Mainittakoon vielä, että ihastus pysyi hyvin salaisena kaukokaipuuna koko vuoden, ja erittäin hyvä niin, koska kohde oli opettaja. Semmoinen (silloin) 27-vuotias rokkarityyppi, mutta silti. Huhhuh! 😀

Netti on oikutellut koko illan, näinköhän tämä vuodatus ehtii nyt latautua.

Advertisements